Selviytyjät ja selvittäjät

Kiinan kansantasavalta täyttää lokakuun alussa jo 70 vuotta.

Kommunistisen kurin nimiin yhä vannova mahtivaltio pohjusti syntymäpäiväänsä jo puolustamalla Hongkong-politiikkaansa näyttävällä maksetulla ilmoituksella Helsingin Sanomissa.

Ilmoitus päättyi itsevarmuutta uhkuviin sanoihin: ”Ei ole epäilystäkään siitä, ettemme selviäisi tästä tilanteesta. Selviämme aina.”

Apollon tietäjä muistelee, että yhtä jämerällä asenteella puolusti valtiotaan myös  DDR:n johtaja Erich Honecker maansa juhliessa 40-vuotista taivaltaan tasan kolme vuosikymmentä sitten.

”Selvitämme ongelmamme sosialismin keinoin”, kommunistijohtaja julisti – samalla, kun kansalaiset puivat kaduilla nyrkkiä johtajilleen ja pakenivat joukoittain maasta.

Pirskeisiin virkansa puolesta pistäytynyt neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov ei tainnut olla ihan yhtä vakuuttunut näkemästään ja kuulemastaan.

”Aika rankaisee niitä, jotka ovat myöhässä”, Gorba murahti.

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.