Mekastus sai pupun pöksyyn

Apollon tietäjä

Malmin lentokenttäkamppailu otti kierroksia, kun 39 Helsingin valtuutettua tai varavaltuutettua 12 eri valtuustoryhmästä julkaisi avoimen kirjeen pormestari Jan Vapaavuorelle (kok.) sekä virkamiehille.

Kirjeessä vaaditaan aikalisää kenttäasiaan. Tätä perustellaan yrittäjien huolella, kulttuurimaineella ja luontoarvoilla.

Kaupungin jyrkkää asennetta oudoksutaan, kun asuntorakentamiseen on maata muutenkin.

Aluetta kiitellään ainutlaatuiseksi luontokeitaaksi. Siellä on uhanalaisia eliölajeja, direktiiveillä suojeltujakin.

Vihreitä eivät luontoarvot nyt kuitenkaan hetkauta. Sillä on 21 valtuutettua, mutta vain yksi varavaltuutettu allekirjoitti vetoomuksen.

Samalla grynderien suosimis- ja vanhan purkamislinjalla on SDP. Ryhmästä on saatu yhden valtuutetun ja yhden varavaltuutetun allekirjoitus.

Toisaalta ei ihme. Vapaavuori piti tunnelihankkeen kaatumisen jälkeen sellaisen mekastuksen vihreille ja demareille, että näiltä taisi kadota uskallus enempiin omavaltaisuuksiin. Tuskin ne muuten näin yksimielisen luontovihamielisiä olisivat.

Kokoomus on hajalla. Valtuutettuja on 23, joista yhdeksän kapinoi. Lisäksi allekirjoitus on kahdelta varavaltuutetuilta.

Helsingin Sanomillakin on vaikeuksia suhtautua. Kirjeenkin se julkaisi vasta odottelun jälkeen.

Silloinkin HS spekuloi kansanäänestyksellä eikä yhtään ihmetellyt vihreiden luonnotonta hiljaisuutta.

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.