Koronantorjuntaa pajavasaralla

Apollon tietäjät

Hallituksen lanseeraamat koronasulkutoimet ovat varmasti tarpeen, mutta olisiko tehokkaasti suunnatuin täsmäkeinoin sittenkin päästy yhtä hyvään tai parempaan lopputulokseen?

Apollon tietäjä jäi pohtimaan muun muassa kategorisen karaokelaulannan kiellon karkeutta. Eikö sittenkin olisi riittänyt, että kielletään vain Aikuinen nainen, Viidestoista yö, Murheellisten laulujen maa ja Kotkan ruusu? Alueellisella rajoituksella myös Lapin kesä olisi voitu eristää Levin ja Ylläksen koronalinkoihin.

Mainitulla rajauksella olisi karsittu esityksiä jo määrällisesti ainakin 75 prosenttia ja laadullisesti kelvottomia suorituksia vielä enemmän.

Kun laissa tai asetuksessa olisi erikseen nimetty pannassa olevat kappaleet, kielto olisi ollut helppo ”unohtaa” pysyväksi – onhan ”väliaikainen” ajoneuvoverokin perua vuonna 1976 tuulilasiin liimailluista verotarroista.

Apollon tietäjän mieleen on jäänyt 70-luvulta myös, kuinka pari vuotta vanhempi naapurin poika tappoi ampiaisen Escortin konepelliltä pajavasaralla lyömällä.

Lopputulema oli kyllä haettu, mutta sivuvaikutukset huomioiden välineen valinnassa olisi voinut ehkä käyttää parempaakin harkintaa.

Apollon tietäjät Apollon tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.