Eurolapset lentävät pesästä suuntanaan Bryssel

Lapsissa todellakin on tulevaisuus, Apollon tietäjä ehti ajatella, kun sähköpostiin tupsahti tiedote keskustan kokkolalaisesta eurovaaliehdokkaasta Oliver Pietilästä, jonka ”syntyessä Suomi oli ollut EU-jäsenmaa jo 15 vuotta”.

Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, Pietilän olisi pikaisella laskutoimituksella pitänyt syntyä vuonna 2010. Hän olisi nyt 9-vuotias.

Pian tämän jälkeen tuli kuitenkin uusi tiedote, jossa pahoiteltiin näppäilyvirhettä. Suomi oli oikeasti ollut EU-jäsenmaa viiden vuoden ajan, kun eurokansalainen Pietilä päästi ilmoille ensiparkaisunsa. 19-vuotias Pietilä on nuori mies joka tapauksessa.

Apollon tietäjälle tuli vastikään kutsu aamukahvitilaisuuteen, jossa puhutaan EU-päätöksenteosta ja Suomen kannanmuodostuksesta.

EU-rintamalla on nyt paljon haasteita muun muassa brexitin vuoksi. Tiedottajalta saattoikin päästä niin sanottu freudilainen lipsahdus, kun kutsun ylälaidassa luki isolla fontilla sana KUSTU.

Tiedote ei sentään päättynyt sanoihin ”Tervetuloa kakki”.

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.