Syyttäjä vaatii nuorille miehille vankeusrangaistuksia Vantaan kidnappauskäräjillä
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina käsittely jutussa, jossa syyttäjä vaatii nuorille miehille vankeusrangaistuksia muun muassa vapaudenriistosta Vantaalla maaliskuussa.
Poliisi on aiemmin arvioinut tapauksen liittyvän katujengeihin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja sanonut kyseessä olleen kidnappaus.
Haastehakemuksen mukaan ennen kidnappausta neljä ulkomaalaista miestä matkusti Suomeen kahden tuntemattomaksi jääneen henkilön toimeksiannosta. Toimeksiannon mukaan miesten tuli etsiä kaksi veljestä käsiinsä, tunkeutua toisen heistä asuntoon ja kiristää veljeksiltä rahaa.
– (Neljä ulkomaalaista miestä) ovat Suomeen saavuttuaan ennen tekoa pyrkineet selvittämään Sopranos ja John Doe -nimimerkkejä käyttävien henkilöiden ohjeiden mukaisesti (kahden veljeksen) ja heidän perheenjäsentensä olinpaikkaa ennen itse tekoa, kirjoittaa syyttäjä haastehakemuksessaan.
Tekopäivänä nelikko tunkeutui toisen veljen asuntoon matkustettuaan paikalle viidennen jutussa syytettynä olevan miehen kyydillä. Asunnossa syytetyt estivät syyttäjän mukaan siellä olleiden veljen ja toisen, perheen ulkopuolisen miehen poistumisen uhkaamalla tappaa heidät, jos he yrittäisivät paeta.
– Samalla (kaksi syytetyistä) ovat kasvot naamioituneena seisseet asunnon eteisessä asunnon ulko-oven edessä tai vieressä ja (kolmas syytetty) on kasvot naamioituneena istunut asunnon sohvalla, haastehakemuksessa sanotaan.
Syyttäjän mukaan syytetyt myös varmistivat, etteivät uhrit pystyisi hälyttämään apua.
Asunnossa syytetyt yrittivät kiristää rahaa asunnossa olleelta veljeltä sekä puhelimen välityksellä ulkomailla tekoaikaan olleelta veljeltä. Syytetyt vaativat veljeksiä maksamaan ainakin 15 000 euroa.
Syyttäjän mukaan syytetyt uhkasivat tappaa asunnossa olleen veljen ja veljesten muualla asuvat perheenjäsenet, ellei summaa maksettaisi.
Syyttäjän mukaan kidnappaustilanne päättyi vasta poliisin saavuttua asunnolle tuntemattomaksi jääneen henkilön ja ulkomailla olleen veljen ilmoitettua asiasta hätäkeskukseen.
Haastehakemuksen mukaan asunnossa olleilla veljellä ja toisella miehellä oli tilanteessa perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta.
– Teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon teon suunnitelmallisuus sekä teko-olosuhteet eli neljän entuudestaan tuntemattoman naamioituneen henkilön yllättävä tunkeutuminen kotirauhan suojaamaan paikkaan keskellä yötä, katsoo syyttäjä.
Syyttäjä vaatii neljälle miehistä ehdottomia vankeusrangaistuksia muun muassa vapaudenriistosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Kolme heistä kiistää kaikki syytteet. Yksi kiistää muun, mutta myöntää perusmuotoisen kotirauhan rikkomisen.
Yhteensä jutussa on syytettynä seitsemän nuorta miestä.