Petteri Orpo: Kokoomus valmis karsimaan turhia palveluita
Kokoomuksen vaalilupaus veronkorotusten vastustamisesta on realistinen, vakuuttaa puolueen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo STT:n vaalihaastattelussa.
Tänä vuonna kuntaveroprosentti nousi 68 kunnassa, joissa asuu yhteensä 1,35 miljoonaa suomalaista. Monessa kunnassa päättäjät kokevat, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Lakisääteiset tehtävät kun täytyy hoitaa.
Orpo pitää vaalilupausta silti realistisena ja syyttää muita puolueita. Hänestä verotuksen nostaminen on vihoviimeinen keino ja poliittinen tappio, kun kunnan taloutta ei ole hoidettu riittävän hyvin.
– Liian helposti muut puolueet nostavat kädet pystyyn. Ei uskalleta tehdä välttämättömiä päätöksiä, vaan käydään hakemassa veronmaksajalta, kuntalaiselta, lisää rahaa verojen muodossa, Orpo sanoo.
– Oikea tie on se, että ensin tehdään kaikki muu.
Orpon mukaan kokoomus on valmis esimerkiksi karsimaan turhia palveluita sekä käymään byrokratian ja tehottomien toimintojen kimppuun. Kysyttäessä Orpo ei listaa turhia palveluita, vaan puhuu tehokkuuden lisäämisestä esimerkiksi yksityisen sektorin avulla.
Valtakunnanpolitiikassa pääministeripuolue kokoomus on päätynyt tavoitellessaan julkisen talouden tasapainoa tekemään paitsi mittavia leikkauksia, myös korottamaan esimerkiksi arvonlisäveroa viime syksynä.
Vaaliohjelmassaan kokoomus haluaa parantaa muun muassa kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Aloilla moni on kuitenkin kokenut, että hallitus on leikkauksillaan ja veronkorotuksilla vaikeuttanut kulttuurin ja liikunnan tilannetta.
Orpo huomauttaa, että kokoomuksen äänestäjät toivoivatkin velkaantumisen taittamista, kun ne äänestivät puolueen maan suurimmaksi. Tavoite vaatii laajoja leikkauksia yhteiskunnassa. Hän myös toteaa, että kulttuuria tuetaan valtion ja kuntien toimesta yli miljardilla eurolla vuodessa.
– Jos me joudumme sieltä jonkun verran nipistämään, se ei tarkoita, että kulttuuri loppuu tai että me olisimme kulttuurivihamielisiä.
Leikkaako kokoomus kunnissakin kulttuurista? Orpon mukaan kulttuuri on tärkeää, mutta samaan aikaan kunnissakin pitää huolehtia veronmaksajien rahoista.
– Tämä politiikka on tasapainon hakemista. Ei ole mustavalkoista, onko kulttuurin puolella vai kulttuuria vastaan, välitätkö taloudesta vai etkö välitä, hän sanoo.
– Samaan aikaan minulla ja kokoomuksella on oikeus sanoa, että kulttuuri on meille todella tärkeä osa yhteiskuntaa.
Kouluissa Orpo on huolissaan eniten oppimistulosten laskusta peruskoulun päättäneillä. Vaaliohjelmassa kokoomus esittää kouluihin muun muassa lukutaitotavoitetta.
Kilpakumppanit SDP ja keskusta puhuvat luvuista. SDP:n tavoitteena on enintään 20 oppilaan ryhmäkoot etenkin alemmilla luokilla. Keskusta puolestaan vastustaa suuria kouluja.
Orpo ei lukuja linjaa. Hänen mukaansa kokoomus haluaa, että ammattilaiset katsovat tarkoituksenmukaiset ryhmäkoot tilanteen mukaan.
Isommatkin koulut voivat toimia Orpon mukaan todella hyvin. Hän kehuu lastensa lähikoulua, jossa oli satoja oppilaita.
– Ei siellä kiusattu ketään ja siellä oppi. Sekä oppilaat että opettajat viihtyivät. Minusta se on tätä päivää.
Aluevaaleissakin puhutaan rahasta ja sen puutteesta. Orpon mukaan talous on saatu kuntoon niillä alueilla, joilla on tehty nykyaikaisia ratkaisuja: digitalisaatiota, etävastaanottoja ja tekoälyn käyttämistä.
– Sitten on ne alueet, joissa ollaan hitaampia ja varovaisempia. Se näyttäisi olevan yhteydessä siihen, että niiden talousvaikeudetkin ovat syvempiä.
Moni hyvinvointialue on toivonut lisäaikaa säästöjen tekemiseen. Alueiden täytyy kattaa alijäämänsä ensi vuoden loppuun mennessä. Hallitus on sanonut, ettei lisäaikaa tule, sillä se olisi väärä viesti alueille.
Orpo kuitenkin sanoo, että lisäaikaa voi herua niin sanotussa arviointimenettelyssä, jossa valtio ottaa ohjat käsiinsä. Hän puhuu 5–6 alueesta, joiden tilanne on vaikein.
– Jos ne joutuvat arviointimenettelyyn, se voi johtaa siihen, että ne saavat lisäaikaa tai lisärahoitusta, Orpo sanoo.
– Se ei tule automaattisesti, niin kuin oppositio haluaa, vaan se menee rahoituslain ja sote-lainsäädännön mukaisesti.
Kokoomuksen kärkiteemoja aluevaaleissa on omalääkärimalli, jossa asiakas voisi valita lääkärikseen myös yrittäjän. Monen muun puolueen tavoin kokoomus uskoo, että tutulla lääkärillä käyminen toisi parempaa hoitoa ja myös säästöjä.
Orpo ei vastaa kysymykseen siitä, kuinka paljon yksityisten palveluiden käyttöä ylipäätään pitäisi lisätä alueilla. Hänen mukaansa yksityinen tai julkinen tuotanto ei ole itseisarvo.
– En minä halua, että veronmaksajien rahoja myöskään rahastaa kukaan tai koittaa hyötyä liikaa, vaan pitää osata myös ostaa. Ja se on se hyvinvointialueen tehtävä.
Ylen vaaleja koskevan kannatusmittauksen mukaan kokoomus olisi menettämässä SDP:lle kuntavaalien ykköspaikan. SDP:n kannatus oli mittauksessa 22 prosenttia ja kokoomuksen 20,8 prosenttia.
Aluevaaleissa järjestys olisi sama. Mittauksessa SDP:tä äänestäisi 22,9 prosenttia ja kokoomusta 20,3 prosenttia.
– Me olemme siinä täysin iskuetäisyydellä, vähän haastajana. Mutta meillä on erittäin vahvaa kuntapolitiikan osaamista, meillä on hyvät ohjelmat, me saamme hyvin ehdokkaita. Tämä homma on täysin voitettavissa, Orpo kehuu.
Orpon mukaan haastajan asema sopii kokoomukselle.
– Sillä on ollut hyvä herätellä väkeä.
STT haastattelee kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ennen alue- ja kuntavaaleja. Vaalipäivä on 13. huhtikuuta.