Analyysi: Öykkäröivä Putin on kotiyleisönsä sankari – ottavatko tulevat vallanpitäjät mallia presidentin kyynärpäätaktiikasta?
Presidentinvaalien järjestäminen Krimin valtauksen neljäntenä vuosipäivänä oli kulmia nostattava veto, mutta se sinetöi Vladimir Putinin murskaluvut.
Kisa oli vain näennäinen, sillä siihen ei kelpuutettu mukaan yhtään varteenotettavaa vastaehdokasta.
Vaalivilpistä huolimatta valtaosa venäläisistä näyttää pitävän 65-vuotiasta entistä KGB-vakoojaa sopivana henkilönä luotsaamaan maataan myös tulevaisuudessa.
Neljäs kuusivuotiskausi on Putinin viimeinen, ellei hän peru puheitaan ja rukkaa perustuslakia uuteen uskoon.
Tulevat vuodet näyttävät, minkälaisen perinnön yhä arvaamattomammaksi heittäytynyt Putin jättää seuraajilleen.
Kreml leimaa mielellään länsimaiset arvot tuontitavaraksi ja hapatukseksi, joka ei sovi yhteen omaleimaisen venäläisen kulttuurin kanssa.
Putinin ja häntä hännystelevän eliitin vallankäytölle haettiin oikeutusta esityksellä, joka muistutti enemmän kannatusmittausta kuin vaaleja.
Ainut oikea kisa käytiinkin Putinista riippuvaisen eliitin keskuudessa siitä, kuka aluejohtaja tai muu seniorivirkamies sai järjestetyksi istuvalle presidentille eniten ääniä uurnaan.
Modernisoidusta armeijasta on muodostunut Putinin kaudella aktiivinen politiikan työkalu.
Kun ääniä oli laskettu yön yli, alkoi liittovaltion reuna-alueilta tipahdella tuloksia Moskovaan.
Esimerkiksi Tšetšeniassa Putin kahmaisi 91,5 prosenttia äänistä.
Periferian luvut eivät aivan yltäneet vuoden 2012 tasolle, kun Tšetšenian kovaotteinen sotilasjohtaja Ramzan Kadyrov paimensi väkensä vaaliuurnille.
Sekä äänestysaktiivisuus että Putinin kannatus pomppasivat silloin yli 99 prosenttiin, mikä taisi olla kiusallista jopa Kremlin mittapuulla.
Viimeiset kuusi vuotta Putin on hakeutunut hanakasti tukkanuottasille Yhdysvaltain ja EU-maiden kanssa.
Valtiovallan lietsoma kuva vihamielisestä lännestä, joka haluaa estää Venäjän nousun uuteen kukoistukseen, on pitänyt rivit kotirintamalla suorassa.
Länsi on kuunnellut Putinin sotaisia puheita korvat punaisina, ja militaristinen kansallismielisyys on saanut uutta jalansijaa venäläisten keskuudessa.
Jos Putinia pidetään lännessä jonkin sortin pahiksena, niin monen venäläisen silmissä kansainvälisten sopimusten halveksuminen on tehnyt kovanaamaisesta valtiojohtajasta sankarin.
Modernisoidusta armeijasta on muodostunut Putinin kaudella aktiivinen politiikan työkalu.
Esimerkiksi Krimin niemimaan anastaminen Ukrainalta sinkautti Putinin kannatusluvut Levada-tutkimuslaitoksen mukaan 80 prosenttiin.
Viime vuosina Putin on ryhtynyt uhkapeliin, jossa kansainvälisille sopimuksille on viitattu kintaalla.
Venäjä on järjestelmällisesti kiistänyt osallistuneensa erinäisiin selkkauksiin, mikä on rapauttanut Kremlin kannanottojen uskottavuutta lännessä.
Moskova on muun muassa korostanut, ettei sillä ollut suunnitelmia Krimin valtaamiseksi eikä se osallistunut Itä-Ukrainan kapinan lietsontaan.
Lisäksi Venäjä on väittänyt olleensa autuaan tietämätön Malaysia Airlinesin koneen räjäyttämisestä Donetskin alueella vuonna 2014.
Se on myös kiistänyt sekaantumisen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin sekä entisen kaksoisagentin Sergei Skripalin myrkyttämisen Britanniassa.
YK:n turvallisuusneuvostoa Venäjä on estänyt antamasta Syyrian vastaiseksi katsomaansa päätöslauselmaa Khan Sheikhunissa tehdyn kemiallisen iskun jälkeen.
Venäjällä ei ehkä ole varaa uusiin konflikteihin, sillä nykyisetkin kiistat pitkittyvät, ja jäävät kytemään.
Jos Putin jatkaa linjalla, jonka mukaan Neuvostoliiton romahduksen jälkeiset kansainväliset sopimukset eivät sido vahvistunutta Venäjää, hän antaa huolestuttavat eväät seuraajilleen.
Niiden mukaan häikäilemättömät temput ja riskinotto eivät haittaa, jos on kyllin vahva ja valmis kestämään seuraukset.
Jos öykkäröinnistä seuraavat taloudelliset tappiot säilyvät jatkossakin rajallisina, ja jos Turkin ja Kiinan kaltaiset ei-länsimaiset valtiot yhä syventävät yhteistyötä Moskovan kanssa, Putinin resepti voi toimia myös tulevaisuudessa.
Kyynärpäätaktiikalla on silti myös riskinsä.
Venäjällä ei ehkä ole varaa uusiin konflikteihin, sillä nykyisetkin kiistat pitkittyvät, ja jäävät kytemään.
Maan talous kaipaa kipeästi uudistuksia ja korruptoitunut hallinto kunnon ravistelua.
Visioita suurista reformeista ei ole Putinin suusta kuitenkaan kuultu, sillä kaasu- ja öljyrupliin on toistaiseksi ollut helpompi turvautua.
Putinin päähuomio lienee edelleen ulkopolitiikan jännittävissä peleissä, joissa hän alun perinkin kansansuosionsa saavutti.