Kun siivousrobotti aiheuttaa pelkoa – vanhat ihmiset jäävät sivuun digitalisoituvassa maailmassa
Edes koulutus ei välttämättä pelasta vanhaa ihmistä syrjäytymiseltä digitalisaation keskellä, selviää sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Sosten tutkimuksesta. Tutkimuksessa vanhat ihmiset havainnoivat puolen vuoden ajan arkeaan.
Vaikka kansalaistutkijat olivat korkeasti koulutettuja, heille oli haastavaa asioida muun muassa pankin ja Kelan kanssa. Heidän on hankala saada tarvitsemaansa tietoa, ostaa bussi- tai teatterilippuja ja käyttää erilaisia automaatteja.
Tutkimusryhmän mukaan kehitys on erityisen huolestuttavaa.
Näin isoa kuilua eri yhteiskuntaryhmien välillä, joka ei ole puhtaasti taloudellisten tai niin sanottujen perinteisten sosiaalisten kysymysten seurausta, ei ole ollut sitten toisen maailmansodan.
– Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen on tapahtunut tämänkaltainen valtava syrjäytymiskehitys. Kyse ei ole enää siitä, että ne pahnan pohjimmaiset – päihdeongelmaiset tai erittäin köyhässä asemassa olevat – syrjäytyvät, kertoo tutkimusta luotsannut sosiaalipolitiikan professori emerita Briitta Koskiaho.
– Tässä on nyt mukana koulutettuja ihmisiä. Akateemisen tutkinnon suorittaneita, ja he ovat ihan pihalla.
Tutkimusryhmällä on kolme isompaa kehitysehdotusta, joilla ongelmia lähdettäisiin korjaamaan. Heidän mukaansa hallitukseen pitäisi ehdottomasti saada digiministeri.
– Jos hallituksessa on ilmastoministeri, ilmastonmuutosministeri, siellä pitäisi olla myös digiministeri. Ja jos sellaista ei nyt ole, digiministerin tehtävät pitäisi liittää jonkun nykyisen ministerin toimenkuvaan, Koskiaho perustelee.
Tutkimusryhmä ehdottaa myös, että jokaiseen kuntaan pitäisi saada julkisten, yksityisten palveluiden ja kolmannen sektorin hoitamia neuvontakeskuksia. Keskuksissa toimivilta senioriluotseilta voisi saada apua digiongelmiinsa.
Tämä ei Koskiahon mukaan kuitenkaan vielä riitä, koska keskus auttaa niitä, jotka pystyvät kävelemään ja ovat vielä voimissaan.
Neuvontakeskuksen lisäksi pitäisi perustaa jokaiselle asuinalueelle palvelukeskuksia, johon voitaisiin liittää myös muun muassa isännöintipalvelut ja kotipalvelut.
Kolmas kehitysehdotus liittyy koulutukseen.
Koskiahon mukaan pitäisi alkaa tarjota koulutusohjelmia, joissa koulutettaisiin edellä mainittuja senioriluotseja. Ainakin Porin ammattikorkeakoulussa on hänen mukaansa ollut tällaisia kehitteillä.
Koulutusta pitäisi tarjota myös sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökunnalle.
– Sairaalassa esimerkiksi henkilökunnan pitäisi olla työntämässä eteenpäin, kun tämän tyyppisten ihmisten asiat jäävät hoitamatta. Muutkin asiat kuin ne, minkä vuoksi he siellä sairaalasängyssä makaavat.
Koskiaho kertoo olevansa erityisen hämmästynyt siitä, että koulutetuillakaan ihmisillä ei ole välttämättä älypuhelinta.
– On ihan järkyttävää, että suuri osa koulutetuista ihmisistä maksaa laskunsa vielä lähettämällä ne kirjekuoressa pankkiin.
Koskiahon mukaan digikehitykseen ei pääse enää mukaan, jos siitä kerran putoaa tai jotkut portaat jäävät nousematta. Hän on itsekin huomannut tämän omassa älypuhelimen käytössään.
Vaikka Koskiaho käyttää aktiivisesti älypuhelinta, hän ei silti koe saavansa kaikkea hyötyä laitteesta.
– Minulla ei ole mitään käsitystä kaikista olemassa olevista variaatioista ja käyttömahdollisuuksista. Se on valikoitunut se juttu, mitä pystyn tekemään, Tampereen yliopistosta vuonna 2005 eläkkeelle jäänyt Koskiaho kertoo.
Työelämän ulkopuolelle jääminen onkin Koskiahon mukaan merkittävä tekijä siinä, miten digitalisaation tuomia muutoksia pystyy kohtaamaan.
Koskiahon mukaan digipolitiikkaan liittyvissä asiakirjoissa kerrotaan, että kaikki pyritään pitämään mukana kehityksessä. Todellisuudessa politiikkaa tehdään hänen mukaansa kuitenkin digiaktiivien ja erityisesti nuorten ehdoilla.
Koskiahon mukaan merkittäviä ovat myös vanhojen ihmisten pelot digitalisaatiosta.
Ne, jotka ovat jääneet kehityksen kyydistä, pelkäävät sitä nyt hirveästi, vaikka esimerkiksi puheohjaussovelluksista voisi olla heille suuri apu.
– Kun sanon, että minulla on siivousrobotti, jonka kanssa keskustelen, he ihmettelevät, kuinka uskallan sellaista käyttää. Siis, ihan tavallinen mötikkä, joka kulkee paikasta toiseen. Ei ole mitään pelättävää, Koskiaho kertoo.
Hänen mukaansa pelkojen myötä asenne tulee torjuvaksi. Vanhat ihmiset saattavat kokea, että digitalisaatio ei heille kuulu eikä heidän tarvitse välittää kyseisestä kehityksestä.
Nuorempi polvi ei Koskiahon mukaan välttämättä edes huomaa näitä ongelmia. Ne koetaan korkeintaan omien isovanhempien kautta. Jos isovanhemmilla on kiinnostusta oppia, ja nuorempaa polvea on auttamassa, tilanne on varsin hyvä.
Paitsi että vanhat ihmiset tarvitsevat nuorilta neuvoja digitaalisten laitteiden ja sovellusten kanssa, tarvitsevat he apua myös ihan perinteiseksi nähtävien asioiden hoitamisessa.
Esimerkiksi pankit aikovat siirtyä syksyllä pitkälti mobiilipohjaisiin palveluihin uuden EU-direktiivin myötä. Koskiahon mukaan laskujen maksaminen voi hankaloitua tämän myötä entisestään.
– Vanhat ihmiset eivät saisi silti antaa nuoren polven tehdä kokonaan heidän hommiaan ja väistää omat velvollisuutensa. Mukana pitäisi olla myös oppimista. Muutenhan he syrjäytyvät viimeistään sitten, kun nuori polvi muuttaa Timbuktuun. Kuka heitä sitten palvelee, Koskiaho kysyy.