"Ovi raolleen, että pääsee raitista ilmaa…"
Huonon vaalituloksen jälkeen on kysytty näinkin: ”Tarvitaanko koko keskustaa enää? Onko se työnsä tehnyt?”
Että siis jos muut puolueet hoitavat kaiken sen, mikä keskustalle on ollut tärkeää – niin hyvästi vain?
Sietääpä pohtia tässäkin.
Yhden tärkeän syyn keskustan olemassaololle näkee jokainen oikein konkreettisella tavalla kesäisillä kotimaan kierroksilla.
Jokaisen reitin varrella on pala isänmaata. Kyliä ja kaupunkeja, taajamia ja yksinäiseltä näyttäviä taloja.
Metsää, peltoa, teollisuuttakin. Kauniita maisemia – ja tavallisen näköistä Suomea.
Ja kaikkialla asuu suomalaisia. Heitä asuu suurissa ja pienissä kaupungeissa, mutta yhä paljon myös maalla. Heitä asuu sorateiden varsilla, peltoaukeiden laidassa, kirkonkylissä ja taajamissa.
Puutarhoja kunnostellaan, taloja maalataan, uuttakin rakennetaan.
On paljon sanottu, mutta juuri keskustalla on heistä suuri vastuu. Mikään muu puolue ei heistä välitä.
Entä se ”vihreys” ja ilmastonmuutoksen torjunta? Järkivihreyttä vai ideologista vihreyttä?
Eikö metsien hakkuissakin ole olennaista se, mitä puulla tehdään, eikä niinkään se, paljonko hakataan?
Kun puusta tehtävillä tuotteilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita, muovia, terästä tai betonia, on otettu keskustalainen järki käyttöön iskulauseiden tilalle.
Kenen puheissa vapaus ja vastuu – vastuu ja vapaus – esiintyvät yhtä aikaa kuin toisiaan täydentäen?
Tai perheiden tulevaisuus? Saavatko perheet itse päättää vai talouden käppyrätkö heitäkin määräävät?
Ja se kuuluisa keskustalainen ”ylisukupolvisuus”, jolle voisi kyllä keksiä vähän helpommin ymmärrettävän ilmauksen.
Mutta ajatus on oikea: lapsemme saisivat saada isänmaamme vastuulleen vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin mekin sen saimme.
Yhtä hyvässä kunnossa taloudellisesti, henkisesti, osana Eurooppaa ja osana maapalloamme.
Ja paljon muuta:
Kuka suomalaisesta ruoasta ja suomalaisesta ruoantuottajasta huolehtii?
Kuka arvostaa ”kohtuullisuutta ahneuden vastapainona”, kuten keskustavaikuttaja Kari Hokkanen luonnehtii.
Kenen puheissa vapaus ja vastuu – vastuu ja vapaus – esiintyvät yhtä aikaa kuin toisiaan täydentäen? Kenelle on tärkeää niin opillinen sivistys kuin sydämen sivistyskin…
Työmaata on. Ja keskustaa tarvitaan.
Mutta työhön tarvitaan lujaa uskoa ja suurta innostusta. Niistä on nyt jonkin verran pulaa.
Uutta nousua voisi auttaa, jos muistaisimme keskustan uuden periaateohjelman hyvän loppuneuvon:
”Oven pitää olla sopivasti raollaan, jotta sisään pääsee raitista ilmaa ja uutta väkeä.”