Berner ei nyt kelpaakaan esimerkiksi
Anne Berner on siirtymässä ruotsalaisen suurpankin hallitukseen kesäkuun alussa, jos ja kun SEB:n yhtiökokous hyväksyy valinnan 26. maaliskuuta.
Ministerin siirtymistä on arvosteltu, ja oppositio pyrkii tietysti tekemään siitä yhden aseen keskustaa vastaan eduskuntavaaleissa.
Jos kyseessä olisi joku muu kuin keskustalainen ministeri, Suomessa saatettaisiin jopa iloita pätevän naisen valinnasta ruotsalaisen pörssiyhtiön hallitukseen. Onhan meilläkin valiteltu vuosien ajan naisten vähäistä osuutta suurten yritysten johtopaikoilla.
Nyt Berner kelpaa vain paheksuttavaksi esimerkiksi poliitikosta, joka ostetaan ruotsalaisten suurkapitalistien palvelukseen ja vie mennessään ties mitä sisäpiirin tietoa.
Toki arvostelullekin on sijaa. Voidaan hyvin perustella esimerkiksi sellaista vaatimusta, että ministereillä pitäisi olla jokin karenssiaika ministeritehtävän päättymisen jälkeen ennen siirtymistä elinkeinoelämän palvelukseen.
Karensseja sovelletaan esimerkiksi EU:ssa. Niihin liittyy kuitenkin aina palkanmaksuvelvollisuus siltä ajalta, kun henkilö odottaa uuden tehtävän vastaanottamista.
Suomesta ei taida kovin pian niin rohkeaa hallitusta löytyä, joka uskaltaisi ehdottaa puolen vuoden tai vuoden palkan maksamista elinkeinoelämän palvelukseen siirtyvälle ministerille.
Bernerin menettelyä on arvosteltu myös poliittisen vastuunkannon näkökulmasta, koska hän ei ole ehdolla eduskuntavaaleissa. Tältäkin osin arvostelu on hataralla pohjalla.
Berner ilmoitti jo neljä vuotta sitten, että hänen aikomuksensa on toimia vain yksi kausi kansanedustajana. Keskustassa oli tämä tiedossa, kun ministereitä valittiin.
Kaiken kaikkiaan Berner kelpaa esimerkiksi vain poliittisen kulttuurimme jähmeydestä.
Kaiken kaikkiaan Berner kelpaa esimerkiksi vain poliittisen kulttuurimme jähmeydestä.
Meillähän on vuosien ajan arvosteltu poliittisia broilereita eli henkilöitä, jotka tulevat politiikkaan suoraan koulun penkiltä tekemättä päivääkään niin sanottua rehellistä työtä.
Siksi politiikkaan toivotaan uusia kasvoja, joilla olisi kokemusta muustakin kuin politiikan tekemisestä. Kun sellainen sitten tulee ja panee ministerinä tuulemaan, hänen siirtymistään pois politiikasta arvostellaan ankarasti.
Sekin kannattaa panna merkille, että arvostelun pelisäännöt eivät ole samat kaikille. Jos esimerkiksi joku vasemmiston kansanedustaja siirtyy ay-liikkeen palvelukseen, siinä ei yleensä nähdä minkäänlaista eettistä ongelmaa.
Entinen pääministeri Esko Aho yritti jo parikymmentä vuotta sitten kannustaa verenvaihtoa yritysmaailman, politiikan ja yliopistojen välillä.
Anne Berneristä on tulossa jälleen esimerkki siitä, miten vaikeaa tämä verenvaihto on. Hänen kohtelunsa ei ainakaan kannusta ketään yritysjohtajaa pyrkimään kansanedustajaksi.