Ensin oli uutinen
Kun olin nuori toimitusharjoittelija 1970-luvun loppupuolella, vanhemmat toimittajat opettivat minulle, mikä on uutinen: mitä, missä, milloin ja kuka?
Ei tullut kuuloonkaan, että uutisessa olisi pohdittu tai spekuloitu syitä, tehty arvioita tai toimittaja olisi tuonut esiin omia kommenttejaan.
Toimittajan oman mielipiteen esittäminen uutisen perässä tuli myöhemmin. Tässä näyttivät esimerkkiä Yleisradion uutisten politiikan toimittajat, jotka tekemänsä uutisen loppukaneetiksi ottivat tavaksi kertoa myös oman mielipiteensä asiasta.
Wikipedia-verkkosivu – eikä sekään luotettava ole – näyttääkin lisäävän mitä, missä, milloin ja kuka -litaniaan vielä miksi ja miten.
Eläkkeellä oleva teatterinjohtaja Jussi Helminen pohdiskeli syyskuussa Turun Sanomien kolumnissaan uutisen olemusta.
Helminen oli seurannut viikon ajan Ylen uutisia ja havaitsi niiden Helsinki-keskeisyyden ja kaupallisuuden.
– Viikko valitettavasti ei poistanut ennakkoluuloani näidenkin uutisten Helsinki-keskeisyydestä, Helminen kirjoitti.
Helmisen havaintoa ei voi kieltää. Jos uutisaihe löytyy muualta maasta, uutinen käsittelee vaikkapa marjasatoa tai jotakin paikallista kummallisuutta tai eksoottisuutta.
Helminen toteaa, aivan oikein, että uutisarvosta päättää toimitus. Näinhän se menee. Toimitukset arvelevat tietävänsä, mitä kansa haluaa lukea ja kuulla.
Uutisarvon lisäksi aiheita valitaan myös huomioarvon perusteella. Mainosrahoilla elävät iltapäivälehdet ja television mainoskanavat valitsevat aiheensa sen mukaan, miten arvelevat sen myyvän mainoksia eli tuovan yritykselle rahaa.
Vähemmän kaupalliset julkaisut laskevat levikkilukujaan ja verkkojuttujensa klikkauksia. Mitä enemmän klikkauksia, sen parempi juttu.
Ylellä ei pitäisi kaupallisuuden velvoitetta olla, mutta verorahoilla ylläpidetty iso laitos on mennyt sen vipuun. Tätä havaintoa tukee yhtiön hinku uutisoida tai kertoa ohjelmissaan, minkä uuden levyn joku bändi on tehnyt, kuka laulaja on juuri lähdössä kiertueelle tai lopettamassa tai kenestä julkisuuden henkilöstä julkaistaan elämänkerta.
Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.
Nuo kolme kohtaa löytyvät Journalistin ohjeiden kärjestä.
Ajattelen, että toimittaja on havannoija ja välittäjä. Seuraan, mitä ympärilläni tapahtuu ja yritän parhaani mukaan välittää asioista lukijalle aidon ja rehellisen kuvan.
Toivon, että ihmiset tarkastelevat maailmaa omin silmin ja mahdollisimman monen median kautta. Näin heille syntyy mahdollisuus oman analyysiin ilman, että me toimittajat teemme sen heidän puolestaan.
Ai niin se uutinen: yli 40 vuotta upeassa työssä toimittajana on täynnä. Piste.