Viime kuntavaaleissa keskusta sai Helsingissä 3,6 prosentin kannatuksen – onko puolueen tyydyttävä pienpuoluesarjassa painimiseen?
Kun edellisten kuntavaalien uurnat oli Helsingissä tyhjennetty, keskustan saaliina oli kolme valtuustopaikkaa 3,6 prosentin kannatuksella.
Sillä ei tehdä ihmeitä. Kysymys kuuluu, onko keskustan vain tyytyminen painimiseen pääkaupunkiseudulla vaaleista toiseen pienpuoluesarjassa?
– Kyllä jopa meidän kansanliikkeemme sisällä on edelleen sellaista pientä nokkimista ja arvolatausta tyyliin, että näiden suurten kaupunkien tekeminen ei olisi niin olennaista ja että antaa niiden olla, pysytään me täällä, myöntää keskustan järjestösuunnittelija Matias Ollila.
Ollilan vastuulla on järjestötyön kehittäminen isoissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa. Hän huomauttaa, että niissä ihmiset tuntuvat nimenomaan haluavan pitkäjänteistä työtä sekä rauhaa ja arvostusta omalle tekemiselleen.
Järjestötyöhön pitäisi hänen mielestään satsata etelän isoissa asutuskeskuksissa entistä enemmän, jotta niihin muuttaneet keskustalaiset saataisiin pidettyä paremmin toiminnassa mukana.
– Koska on myös jopa inhimillistä, että jos valtarakenne on toisenlainen ja valtaa on jollain muulla ryhmällä enemmän, niin herkästi sinne menee myös vaikuttamaan.
Ollila lähtisi kasvattamaan kannatusta valtuutettu kerrallaan: jos on olemassa viisi valtuutettua, mietitään miten saavutetaan kuudes valtuutettu, sitten seitsemäs ja kahdeksas.
– Sitten se alkaa vaikuttaa myös siihen, kuinka tulee muita luottamustehtäviä. Se kasvattaa ryhmän uskottavuutta, ja ihmiset innostuvat paremmin olemaan kuntavaaleissa ehdokkaina, kun he tietävät, että siellä on vaikutusmahdollisuuksia enemmän.
Pikavoitotkaan eivät tosin ole mahdottomia. Ollila nostaa Espoon esimerkiksi siitä, että koviakin menestysaaltoja voi tulla onnistumalla ehdokasasettelussa eduskunta- tai kuntavaaleissa.
– Yhdessä vaiheessa kaupungista oli jopa kolme keskustalaista kansanedustajaa, hän muistuttaa Tanja Karpelan vuoden 2003 äänivyörystä.
Ollila muistuttaa, että tutkimusten mukaan helsinkiläisten suhtautuminen keskustaan ei ole mitenkään armottoman kielteinen, mutta ei erityisen myönteinenkään. Pikemminkin se on neutraali.
Keskustalla ei ole Helsingissä kuitenkaan samanlaista historiallista kannatuspohjaa kuin joillakin muilla puolueilla. Mielikuva tuontitavarasta syntyy helposti, kun valovoimaiset keskustapoliitikotkaan eivät välttämättä ole sitoutuneet tehtäviinsä kovin pitkäksi aikaa.
Espoossa ehdolla oleva Sara Saramäki arvioi, että keskusta mielletään pääkaupunkiseudulla historiallisista syistä puolueeksi, jota ei vain kuulu äänestää.
– Sitä kuulee vieläkin, että Maalaisliitto, siihenkö sinä kuulut, Saramäki kertoo.
Kaupungeissa itse kasvanut Saramäki uskoo, että ajan kanssa mielikuva kuitenkin muuttuu, kun huomataan että keskusta toimii kaupunkilaisten puolesta siinä missä muutkin puolueet.
Sitä kuulee vieläkin, että Maalaisliitto, siihenkö sinä kuulut.
Sara Saramäki
Saramäki liittyi keskustaan vuonna 2013, koska ihastui puolueen harjoittamaan politiikkaan.
– Otin keskustan toimintatavan myös itselleni malliksi politiikassa: hyviä ideoita tuetaan, tulivat ne mistä tahansa puolueesta. Ja jos jotain vastustetaan, pitää aina esittää oma vaihtoehto.
Saramäki löytää keskustan vahvuuksia kestävän kehityksen, yrittäjyyden, lähiyhteisöjen ja lähipalvelujen puolustamisesta, kuten muuallakin Suomessa.
– On myös keskustalaista ajatusmaailmaa, että me puolustamme kaupungissakin sitä omaa kotipaikkaa, että siellä säilyvät palvelut ja ihmisten on hyvä elää ja asua.
Ollila nostaa maankäytön ja kaavoituksen kysymykset olennaisiksi keskustan profiloitumisen kannalta. Hän viittaa muun muassa keskusteluun Malmin lentokentän säilyttämisestä.
– Malmin tapauksessa ei oikein enää ollut sellaista poliittista tahoa, joka puolustaisi niitä 50 000 ihmistä, jotka olivat tämän kansalaisaloitteen allekirjoittaneet.
Kyse on hänen mielestään paljolti sitä, pitääkö pääkaupunkiseudulla hakea tontteja asumiseen ikään kuin väkivalloin, vai voitaisiinko tehdä täydennysrakentamista ja vaikka korkeampia taloja.
Keskustan ehdokkaana Helsingissä jo useammissa vaaleissa Malmia puolustanut Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka muistuttaa, että Malmista on tehty selvityksiä, mutta niistä on jätetty oleellisia osia pois.
– Siellä on hyvin ratsastettu tällä, että tarvitaan asuntoja, mutta milloin tarvitaan ja miten paljon, ei sitä oikeasti ole selvitetty.
Asuntorakentamisessa ei Latikan mielestä ole mitään järkeäkään yrittää saada kaikkia suomalaisia Helsingin rajojen sisäpuolelle asumaan. Hän toivoo, että Helsinki tulisi järkiinsä ja ottaisi asian uudelleen käsiteltäväksi.
– Oikeasti tätä pitäisi miettiä kansallisena kysymyksenä, ei tämä ole mikään Helsingin asuntopoliittinen kysymys. Ei edes seudullisesti ole mietitty asiaa riittävän tarkasti, hän painottaa.
Voiko pienellä muutaman ihmisen valtuustoryhmällä sitten oikeasti vaikuttaa ison kaupungin asioihin? Sara Saramäen mielestä voi, jos yhteistyötä haetaan ja se toimii yli puoluerajojen.
Myös Ollila huomauttaa, ettei varsinainen vaikuttaminen välttämättä tapahdu valtuuston yleiskeskusteluissa vaan asioiden valmistelussa. Yhteys eduskuntaan ja hallitukseen on niin ikään tärkeä.
Yhdeksi esimerkiksi Ollila nostaa pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteen pikaraitiotien, niin sanotun Raide-Jokerin. Ollilan mukaan valtapuolueet olisivat pallotelleet asialla ehkä vielä monta vuotta, ellei hanketta olisi potkaistu keskustan ministeriryhmässä Juha Sipilän ja Kimmo Tiilikaisen johtajuudella maaliin.