Suomi ja Ruotsi kulkevat aluepolitiikassa eri teitä – kummalla olisi enemmän opittavaa toiselta?
Moni keskustapoliitikko kiinnitti tammikuussa huomiota Ruotsista tehtyyn parlamentaariseen mietintöön maaseudun kehittämisestä.
Mietinnössä esitettiin muun muassa valtion virastojen hajasijoittamista sekä kannusteita ihmisille ja yrityksille, jotka muuttavat maaseudulle.
Pitääkö Suomen nyt ottaa aluepolitiikassakin mallia Ruotsista, joku saattoi miettiä.
Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni näytti peukkua puoluerajat ylittävälle maaseudun kehittämissuunnitelmalle. Hän kuitenkin huomautti, että Suomen ei kannata kuikuilla maaseudun kehittämisessä liikaa rajan toiselle puolelle.
– Aluepolitiikassa Suomi on kulkenut keskustan johdolla vuosikymmeniä eri latua kuin naapurimaa. Tultaisiinko Ruotsissa nyt vastaavasti kerrankin meidän linjoillemme?
Ruotsissa ja Suomessa on harjoitettu hyvin erilaista aluepolitiikkaa, vahvistavat tutkimusjohtaja Petri Kahila Itä-Suomen yliopiston Spatia-keskuksesta ja tutkijatohtori Juho Luukkonen Helsingin yliopistosta.
Kahilan mukaan Ruotsissa alueet ovat olleet maakuntahallinnon ansiosta vahvoja toimijoita. Suomessa taas kunnat ovat pitäneet langat käsissään niin kaavoituksen kuin palveluidenkin osalta.
Kahila kertoo, että Suomen ja Ruotsin aluerakenne on tästä johtuen ollut erilainen. Suomi on viime vuosikymmeniin asti ollut suhteellisen tasaisesti asuttu.
– Ruotsissa muuttoliike kaupunkeihin on ollut voimakasta, ja palvelut ovat hävinneet maakuntakeskusten ulkopuolelta, Kahila kuvaa nykytilannetta.
Hänen mukaansa viime vuosina myös Suomessa kuntaliitokset ovat heikentäneet entisten kuntakeskusten asemaa. Kahila varoittaa, että kehitys saattaa voimistua maakuntauudistuksen myötä.
– Jos koko Suomi halutaan pitää tasaisesti asuttuna, pitää kiinnittää huomiota erityisesti kuntakeskuksiin ja keskisuuriin kaupunkeihin, hän toteaa.
Jos koko Suomi halutaan pitää tasaisesti asuttuna, pitää kiinnittää huomiota erityisesti kuntakeskuksiin.
Petri Kahila
Kahilan ja Luukkosen mukaan Suomessa näkyy myös usko valtiojohtoiseen koko maata kehittävään aluepolitiikkaan.
Kahila arvioi, että perinne on Suomessa edelleen voimakas, vaikka aluepolitiikan painotukset vaihtuvat.
Luukkosen mukaan esimerkiksi koko maan kattavalla korkeakouluverkolla on ollut suuri merkitys Pohjois-Suomen kaupunkien kasvuun ja kehittymiseen.
Myös presidentti Urho Kekkosen johdolla tapahtunut Suomen teollistaminen oli vahvasti valtiojohtoista.
– Suomen aluepolitiikassa on näkynyt halu pitää koko maa asuttuna turvallisuuspoliittisistakin syistä. Lisäksi on haluttu valjastaa koko Suomen luonnonresurssit käyttöön, Luukkonen kertoo.
Ruotsin keskittyneen aluerakenteen taustalla on Luukkosen mukaan teollistumisen ja siihen liittyvän urbanisaation pidempi historia sekä tätä kehitystä tukenut puoluepoliittinen asetelma – toisin sanoen sosiaalidemokraattisen puolueen pitkä hallitusasema.
Kahilan mukaan Ruotsin poliittinen ilmapiiri on myös poikennut Suomesta.
– Ruotsissa on paljon enemmän keskustelua, että aluepolitiikkaa ei tarvita lainkaan vaan vahvoista kasvukeskuksista heijastuu kasvua ympäristöön, hän sanoo.
Entä miltä maaseudun tulevaisuus Ruotsissa ja Suomessa näyttää?
Tutkijoiden mukaan molemmissa maissa keskustelu aluepolitiikasta on muuttunut aiemmista vuosikymmenistä.
– Ennen aluepolitiikan lähtökohta oli, että kaikki alueet pidetään kehityksessä mukana. Nyt metsästetään innovaatioita ja kilpailukykyä, kertoo erikoistutkija Jukka Teräs pohjoismaisen ministerineuvoston Nordregio-tutkimuskeskuksesta.
Luukkosen mielestä kilpailukykykeskustelun lisäksi aluepolitiikan arviointiin tarvitaan arvokeskustelua.
– Talous on monimutkainen ilmiö, eikä sitä voi erottaa muusta yhteiskunnasta. Asumisella ja aluerakenteella on talouden lisäksi sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, hän muistuttaa.
Aluerakenteella on talouden lisäksi sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus.
Juho Luukkonen
Keskustelussa aluepolitiikan tulevaisuudesta asetetaan tutkijoiden mielestä turhan usein vastakkain maaseudun ja kaupunkien kehitys, vaikka parhaassa tapauksessa ne tukevat toisiaan.
Teräs muistuttaa, että Pohjoismaat eivät pohdi maaseudun kehitystä yksin vaan myös EU:ssa on meneillään isoja hankkeita, joiden tavoitteena on maaseudun hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin tarttuminen.
Suomen aluepolitiikkaa ohjannut ajatus koko maan voimavarojen valjastamisesta käyttöön on tutkijoiden mielestä edelleen ajankohtainen.
Teräs kehottaa miettimään, mitä tapahtuisi, jos keskittävää aluepolitiikkaa ajettaisiin johdonmukaisesti Euroopan tai maailman tasolla.
– Kannattaisiko tällä ajattelulla kaikki kehittämisrahat lopulta keskittää vaikkapa Piilaaksoon?
Teräksen mukaan Ruotsin eteläosia lukuunottamatta Suomi ja Ruotsi muistuttavat ilmastolta ja luonnonvaroiltaan toisiaan. Niinpä molempien maiden suuret mahdollisuudet liittyvät vihreään talouteen.
– Hajautetusta mallista on hyötyä, kun halutaan hyödyntää koko maan potentiaali etenkin vihreässä taloudessa. Liian keskitetty malli jättää osan maasta katvealueeksi, Teräs sanoo.
Tutkija muistuttaa, että vihreässä taloudessa ei ole kyse pelkistä raaka-aineista.
– Uudet biotaloushankkeet tuovat mukanaan myös korkeaa osaamista.
Liian keskitetty malli jättää osan maasta katvealueeksi.
Jukka Teräs
Mutta kummalla maalla on enemmän oppimista aluepolitiikassa? Molemmilla, sanovat tutkijat.
– Riippuu siitä, mitkä ovat aluepolitiikkaa ohjaavat keskeiset arvot ja mitä pidetään tärkeänä, Luukkonen sanoo.
Teräksen mukaan Ruotsissa ihaillaan Suomen konkreettisia vihreän talouden ja biotalouden tavoitteita ja ohjelmia, joita on valmisteltu laajalla yhteistyöllä.
Ruotsissa puolestaan osataan toimia pitkäjänteisesti.
Esimerkiksi Örnsköldsvikissä on menossa vihreän talouden ja erityisesti biojalostamojen saralla 10-vuotinen ohjelma, joka ulottuu yli vaali- ja EU-rahoituskauden.
Juttu on alun perin ilmestynyt Suomenmaan viikkolehdessä 3.3. Lehden voi tilata täältä.