SAK:n Eloranta: Hallituksen ja ay-liikkeen yhteistyö on parantunut
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta joutuu sopeuttamaan maan suurinta palkansaajakeskusjärjestöä uuteen aikakauteen.
Keskusjärjestöt eivät enää määrittele suomalaisen työn hintaa, koska Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuohitsi itsensä ja jätti sopimusneuvottelut liitoille. Se päätti pitkän keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen aikakauden, tällä kertaa todennäköisesti lopullisesti.
Perinteisen kolmikannan kyky tuottaa ratkaisuja sopimisen siirtyessä liittopöytiin on Elorannan mukaan vielä hahmottumatta.
– Ja kuinka paljon käyttöön tulee parlamentaarisempi tai hallitusvetoisempi malli, jää ehkä nähtäväksi, hän pohtii.
Kyse on Elorannan mielestä siitäkin, halutaanko työmarkkinakysymyksiä hallita etukäteen vai pyritäänkö jälkikäteiseen vahinkojen paikkailuun.
– Minä ainakin suosittelisin tätä etukäteismallin rakentamista.
Työsarkaa keskusjärjestöille jää rahapöydistä poistumisen jälkeenkin.
Se tarkoittaa muun muassa puhumista työelämän laadusta ja kehittämisestä, sisällöistä ja ihmisten pärjäämisestä työelämässä.
– Kyllä se jää meille. Ja meidän pitäisi olla parempia työelämän asiantuntijoita, analysaattoreita ja johtopäätösten tekijöitä, Eloranta pohtii.
Elorannan mukaan vaatimuksia koventaa myös työelämän muuttuminen. Ajan henkeä ovat muun muassa itsensä työllistäminen, silppu- ja pätkätyö ja eläminen yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa.
Meidän pitäisi olla parempia työelämän asiantuntijoita.
Jarkko Eloranta
Tupopöydissä oli aikanaan tapana sopia työelämän uudistuksista laajalla skaalalla. Viimeisissä keskitetyissä ratkaisuissa työnantajaleiri suhtautui kuitenkin muuhun kuin rahasta puhumiseen hyvin nuivasti.
Eloranta ihmettelee työnantajaleirin asennetta työelämän kehittämiseen ja laatukysymyksiin, jotka voisivat tuoda säästöjäkin tuottavuuden kasvuna ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.
– Jostain syystä tällä hetkellä halua siihen ei ole. Alakohtaisestihan näitä sitten tulevaisuudessa viedään varmastikin eteenpäin, koska tällaista yhteistä koko kansakunnan pöytää ei ainakaan vielä ole syntymässä.
Elorannan mukaan valtiovallankin olisi syytä silti pohtia, voitaisiinko liittokohtaisen sopimisen yhteyteen rakentaa kolmikantainen pöytä, jossa voitaisiin pohtia työelämän laatukysymyksiä tai sivukustannuksia. Muuten asiat siirtyvät liittoneuvotteluihin ja voivat kärjistää niitä.
– Tämmöinen kolmikantainen stabilaattori olisi hyvä tähän kylkeen rakentaa. Mutta tämmöistäkään keskustelua ei ole missään vielä oikein avattu.
Yhteisen pöydän puute on Elorannan mukaan tullut jo konkreettisesti vastaan neuvotteluissa niin sanotusta Suomen mallista.
Kilpailukykyneuvotteluissa sovitussa mallissa on kyse palkankorotusten sitomisesta vientiliittojen linjaan.
Kun EK:lla ei ole enää mandaattia neuvotella työehdosta, vientialojen työnantajaliitot ottavat isoa roolia.
– Ja heidän kanssaan neuvottelevat ja keskustelevat asioista sitten vastaavat palkansaajaliitot. Ja kun kaikki eivät ole pöydässä mukana, siellä ei ole yksityisiä palveluita, ei kuljetusta, rakentamista ja julkisia palveluja, niin ne eivät siihen malliin sitoudu.
Elorannan mukaan nyt pitäisi välttää irtiottoja ja pyrkiä löytämään yhteistä pöytää. Aikaa pitäisi antaa sekä keskusjärjestöjen sisäiselle että työnantaja- ja työntekijäpuolen väliselle keskustelulle.
Perustava näkemysero on Elorannan mukaan siinä, että EK näkee Suomen mallin luovan katon, mutta ei lattiaa. Palkansaajat näkevät mallin luovan sekä katon että lattian.
Eloranta muistuttaa, että myös matalapalkka-alojen ongelmia on pystyttävä ratkomaan hallitusti.
– Ne eivät poistu pöydältä sillä, että ilmoitetaan että tässä on nyt se malli, jos niitä ei mitenkään käsitellä.
Hän huomauttaa, että aiemminkin Suomessa keskitetyissä ratkaisuissa kustannusmaksimi ja raami on tehty vientiteollisuuden mukaan. Kalliiksi tullut kuuluisa ”Sari Sairaanhoitajan” vuosi 2007 oli poikkeus.
– Mutta silloin tietysti poliitikot voivat katsoa peiliin, mitä he omilla toimillaan tekivät tässä asiassa.
Eloranta uskoo hallituksen ja ay-liikkeen yhteistyön parantuneen matkan varrella. Alku oli vaikea, kun hallituksen tyyli ja vauhti eivät työmarkkinoiden dynamiikkaan oikein sopineet.
Elorannan mukaan hallituksessa ei oikein hahmotettu työmarkkinoiden pitkiä päätöksentekoprosesseja.
Hän muistuttaa, että keskusjärjestön puheenjohtaja ei voi käytännössä päättää mistään. Sama pätee liittopuheenjohtajaan, jolla hänelläkin on taustallaan oma hallintonsa ja päättäjänsä.
– Ja täällä kuitenkin tarvitaan sitä ihmisten osallisuutta ja ymmärrystä siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi ollaan tekemässä.
Pahinta olivat niin sanotut pakkolait, jotka Elorannan mukaan sotivat kaikkia työmarkkinoiden pelisääntöjä vastaan ja loukkasivat ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisesti tunnustettuja ja säädettyjä sopimusvapauksia.
– Kansainvälinen työjärjestö seurasi meitä, pohjoismaiset ay-liikkeet lähettivät Suomen pääministerille kirjeitä, miten Suomessa rikotaan pohjoismaista perinnettä ja vapaata järjestäytymisoikeutta. Olihan se totta kai suuri konflikti, joka olisi saattanut eskaloitua vielä suuremmaksi.
Elorannan mukaan prosessin lopputulokseen voi olla kuitenkin tyytyväinen. Hallituksellakin on nyt näkymää siitä, miten työmarkkinoilla toimitaan ja suurimmat kivet loppukautta ajatellen on ehkä jauhettu jo pölyksi.
– Mutta kyllähän tässä lommo luottamukseen ilman muuta tuli, hän myöntää.
Mutta kyllähän tässä lommo luottamukseen ilman muuta tuli.
Jarkko Eloranta
Eloranta on ensimmäinen akateemisen loppututkinnon suorittanut SAK:n puheenjohtaja.
Palkansaajaliikkeeseen hän kertoo päätyneensä sattuman kautta. Yliopistosta valmistumisen jälkeen silloisessa Kunta-alan ammattiliitto KTV:ssä oli tutkijan paikka auki.
Järjestövaikuttaminen vei mennessään ja ura eteni Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtajaksi. Noste kantoi lopulta viime kesänä laajalti arvostettuna työmarkkinavaikuttajana eläkkeelle jääneen Lauri Lylyn seuraajaksi SAK:n johtoon.
SAK:n puheenjohtajaa ylemmäs ei ay-hierarkiassa enää pääse. Eloranta kokee kuitenkin, ettei välttämättä ole vielä eläkevirassaan. Työuraa viisikymppisellä olisi jäljellä vielä 15–16 vuotta.
– Nyt ollaan kuitenkin niin alkutaipaleella, etten ole vielä oikein miettinyt sitä.
Eloranta ajelee harrastuksenaan vanhalla traktorilla äitinsä kotitilalla Rymättylän saaristossa. Traktori on merkiltään Deutz, vuosimalli 1958.
– Kun pitää vähän tietä laittaa, tai puutarhahommaa tehdä, semmoinen vanha kunnon traktori pitää kuitenkin olla. Se on ehkä enemmän semmoinen museokapistus, ja sitten pitää olla varsinaiset työvälineet erikseen, hän kertoo.
Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 16.12. Lehden voi tilata täältä .