"Politiikassa tärkeintä on jalo turpiin ottamisen taito"
Politiikassa tärkeintä on jalo turpiin ottamisen taito. Näin toteaa kajaanilaislähtöinen ja Oulussa opiskeleva keskustan puoluevaltuuston jäsen Ilmari Pokela.
Räväkkänä sanankäyttäjänä tunnetulla ja rohkeasti kantaa ottavallla aktiivilla on kokemusta monenlaisesta politiikan kentällä, joten luultavasti miehen väitteessä on vähintään kokemusasiantuntijuuden suomaa varmuutta.
Pokela on ollut ehdolla niin eurovaaleissa kuin eduskuntavaalien jäsenäänestyksessä – ilman tavoiteltua tulosta.
Vierestä hän on nähnyt vielä enemmän.
Nuoresta jolpista saakka Pokela on ollut mukana pystyttämässä puolueen torikojuja, kampanjoinut milloin kenenkin hyväksi, jututtanut yleisötapahtumissa ihmisiä ja aika monesti luontaisella rauhallisuudellaan tyynnytellyt poliitikkojen kimpussa hyöriviä häiriköitä.
Ja jos oma latu onkin mennyt vaalimaastossa tukkoon, Pokela ei ole siitä nokkiintunut, vaan on ryhtynyt tekemään töitä kaverin puolesta.
Pettymykset eivät ole hänen mielestään mikään syy ”lyödä pensseleitä santaan ja rukkasia naulaan”.
– Minkä tahansa tavoitteen eteenpäin vieminen on vuosikymmenten juttu, harva asia muuttuu yhdessä yössä. Politiikka perustuu konsensukseen. Järjestelmän tietää toimivan, kun kaikki ovat pikkuisen pettyneitä, Pokela pohtii.
Mikä politiikassa sitten oikein kiehtoo ja saa jaksamaan silloinkin, kun omat päämäärät eivät täyty?
– Politiikka on minun osaltani yritys nukkua yöni hyvin, Pokela vastaa.
Keskivertosuomalainen katsoo uutisia ja huutaa kotisohvalla, etteivät päättäjät ymmärrä mitään. Pokela haluaa edes yrittää tehdä asioille jotain.
– Mukana jaksaa olla, kun huomaa jonkin asian menneen edes millin tavoiteltuun suuntaan.
Jos ohjelmatyössä saa ujutettua paperiin jonkun oman mielen mukaisen linjauksen ja havaitsee sen parin vuoden päästä hallitusohjelmassa, voi olla tyytyväinen.
– Homma ei toimi niin, että mennään barrikadeille vaatimaan ja asiat muuttuvat saman tien. Itselläni on jyrkkiäkin mielipiteitä, jotka sanon suoraan, mutta en kuvittele asioiden menevän minun pillini tahdissa.
Politiikassa saa Pokelan mukaan aina korkeintaan puolet siitä, mitä haluaa. Se kannattaa ottaa huomioon vaatimuksia esitettäessä.
– Vaadi omantuntosi mukaan, niin puolet siitä saattaa mennä läpi.
Siinä on Pokelan poliittinen taktiikka.
Vaadi omantuntosi mukaan, niin puolet siitä saattaa mennä läpi.
Ilmari Pokela
Pokelan jos kenen voi sanoa imeneen keskustalaisuuden äidinmaidossa.
Hänen äitinsä on nimittäin Kainuun piirin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Lyyli Pokela.
Nuori mies ei taustansa vaikutusta kiellä, mutta toppuuttelee kuitenkin.
– Veto tähän suuntaan on aina ollut, ja Vesaisissa on kuljettu, mutta kyllä tämä poliittinen homma taisi alun perin olla puoliksi vahinko.
Isoveli valittiin ensin enempiä kyselemättä keskustanuorten Kajaanin osaston puheenjohtajaksi. Hän houkutteli kuopusta mukaan kokoukseen lupaamalla ilmaista pitsaa.
– 14-vuotiaana huomasin tulleeni valituksi johtokuntaan. Ei se varmaan ollut aivan sääntöjen mukaistakaan, Pokela naurahtaa.
Nuorempana hän oli vähän outolintu. Jo 15-vuotiaana käsissä kuluivat Adam Smithit ja Karl Marxit.
– Yritin niitä tavata. Ei puoluekaan itsestäänselvyys ollut. Lopulta päädyin lukemaan Alkiota. Mielessä kytenyt ennakkoaavistus vahvistui. Se tuntui omalta.
Jos kotona ei politiikkaa tuputettukaan, niin paljon keskusteltiin historiasta ja politiikasta. Kaikki isovanhemmat olivat sodan kokeneita.
– Historia oli luontevasti läsnä. Ukit eivät puhuneet sotakokemuksista omille lapsilleen, mutta lastenlasten seurassa sanaiset arkut aukenivat. Se oli tosi mielenkiintoista.
Kotoa lähtenyt innostus historiaa kohtaan säilyi, mutta ensin Pokela päätyi opiskelemaan kirjallisuutta.
Opintojen ohella hän toimi monta vuotta portsarina. Se häiritsi lukuja sen verran, että lopulta Pokela päätti jättää ravintolan ovet taakseen, vaihtaa pääaineen vanhaan rakkauteensa historiaan ja keskittyä opiskeluun.
Eräänlainen korkeakoulu ravintolamaailmakin tosin oli. Siellä näki vaikkapa sen, että nuorison kanssa kyllä pärjää, mutta keski-ikäiset käyttäytyvät kehnosti.
– Siinä hommassa on tärkeää tuntea ihmiset. Kun tietää, että Veikolla on mennyt työpaikka alta tai vaimo lähtenyt, osaa suhtautua ja saa purettua tilanteen rauhallisuudella. Se on semmosta amatööripsykiatriaa, Pokela pohtii.
Sellaisesta taidosta ei ole haittaa monella muullakaan alalla. Erityisesti politiikassa kyky vaistota lähimmäisen mielenliikkuja ja kohdata hänet omista lähtökohdistaan käsin on kullanarvoinen.
– Portsarin homma ei ole kovan jätkän hommaa, vaikka niinkin voisi luulla. Siinä on juteltava ihmisten kanssa, oltava jatkuvasti ajan tasalla ja ennen kaikkea rauhallinen.
Jokin Pokelan olemuksessa saa ihmiset lähestymään ja avautumaan asioistaan. Sen hän huomasi eurovaalikentillä kulkiessaan. Sama ilmiö näkyy siviilissäkin.
– Matkustan paljon junassa. Jos siellä on yksi humalainen ja harmistunut henkilö, aina se löytää minut. En tiedä, mikä siinä on.
Jos junassa on yksi humalainen ja harmistunut henkilö, aina se löytää minut.
Ilmari Pokela
Mutta puhutaanpa välillä politiikkaa. Mikä vielä hetken nuorisopoliitikon titteliä kantavaa Pokelaa erityisesti mietityttää nyky-yhteiskunnassa?
– Euron kriisi ei ole ohi, vaikka muuta väitetään. Ulkopolitiikan ykkösjuttu tällä hetkellä on, mihin suuntaan unioni menee ja mikä on Suomen rooli siinä, Pokela vastaa.
Sisäpolitiikassa taas maakuntahallinnon vieminen maaliin kunnialla on yksi tärkeimmistä haasteista.
– Alkupaperi teki ihmiset tyytyväiseksi. Koettiin, että tavoite on historiallinen. Lopputuloksen näkee kuitenkin vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.
Hankkeeseen liittyy Pokelan mielestä paljon huolenaiheita. Esimerkiksi aluesairaaloiden kohtalo saattaa olla vaakalaudalla. Ja mikä on lopulta kuntien rooli?
– Puhutaan, että niistä tulee elinkeinoelämän promoottoreita. Käykö kuitenkin niin, että talouden tiukentuessa rahat riittävät peruskouluun, ja kunnan tontti on siinä?
Puheet kuntien verotusoikeuteen puuttumisesta lisäväät epävarmuutta entisestään.
– Tuskin on kenellekään aivan selvää, mitä tuleman pitää, Pokela arvelee.
Suuri vahinko hänen mielestään oli, ettei keskusta hallitusneuvotteluissa saanut vaadittua itselleen taaskaan opetusministerin salkkua.
Kaavailluissa koulutusleikkauksissa Pokela pitää suurimpana ongelmana sitä, että ne kohdistuvat pienempiin yksiköihin ja näivettävät maakuntakorkeakouluja.
– Oulu olisi pikkunen kalastajakylä, jos sinne ei olisi sijoitettu yliopistoa. Korkeakoulut ovat moottoreita, jotka laittavat työllisyyden ja hyvinvoinnin käyntiin.
Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen lopettaminen on Pokelan mukaan ”ikuinen katkeruuden aihe”.
– Ammattikorkeakoulu on pakko säilyttää, muuten ei ole kohta koko maakuntaa.
Koulutussektorilta kokonaisuutena löytyisi Pokelan mukaan kyllä luontevia säästökohteita.
– Jokainen, joka väittää, ettei korkeakoulutuksessa liiku löysää rahaa, puhuu lööperiä, Pokela täräyttää.
– Ongelma on yliopistojen autonomia. Jos virkamiehille annetaan tehtäväksi leikata kustannuksia, eivät he etsi säästöjä hallinnosta. Ei kukaan oma oksaansa sahaa. Leikkaukset katetaan muualta.
Sivistyspolitiikassa olisi keskustalla Pokelan mielestä terävöittämisen paikka, mutta vieläkin enemmän hän miettisi, missä kohtaa leikkaukset aiheuttavat suurimpia ongelmia.
– Kaltoin kohdellut kansaosat eivät pidä meteliä itsestään. Pienituloiset, lapsiperheet ja eläkeläiset jäävät unohduksiin. Opiskelijapolitiikka saa sen sijaan näkyvyyttä, kun nuoret lähtevät kadulle.
Kaltoin kohdellut kansaosat eivät pidä meteliä itsestään.
Ilmari Pokela
Pokelan parrassa sojottaa pieni letti. Tutuksi käynyt tavaramerkki, musta hattu, peittää paksua tummaa tukkapehkoa. Suu käy leppoisaan tahtiin, ja sieltä tippuu jäsenneltyjä lauseita, joissa filosofit vilahtelevat.
Kuten vaikka siinä kohtaa, kun hän puhuu politiikan pyrkyryydestä.
– Itselle on luontevampaa odottaa, että pyydetään tehtävään tai ehdolle. Platon jo sanoi, että kunnian miehet tarttuvat valtaan vain pelosta, että siihen tarttuvat heitä heikommat miehet.
Monitulkintainen viisaus.
– Minulla on jo takanani aika, jolloin politiikassa voi nuoruuden innolla pompsahtaa läpi. Seuraava mahdollisuus on edetä ansioiden avulla, Pokela myhäilee.
Niin voi käydä, kuka tulevaisuudesta tietää. Tärkeintä on tarttua jatkossakin yhteisiin asioihin riittävän unen varmistamiseksi.
Opintojen jälkeen Pokela voisi harkita toimittajan tai opettajan uraa.
– Voin palata portsariksikin tai ryhtyä perunanviljelijäksi. Opinnot eivät mene hukkaan, vaikka päätyisin takaisin ravintolan ovelle.
Juttu on alun perin ilmestynyt Suomenmaan viikkolehdessä 30.9. Lehden voi tilata täältä .