Kaikkonen IS:lle: "Suomi ei nouse vain veroja korottamalla ja leikkaamalla"
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen patistaa hallitusta kasvutoimiin Ilta-Sanomien haastattelussa.
Kaikkonen moittii pääministeri Petteri Orpoa (kok.) ja hänen hallitustaan hidastelusta talouden kasvutoimien osalta.
– Orpo on todennut, että ensi kevään kehysriihessä linjataan uusista kasvutoimenpiteistä. Tähän on pakko sanoa, että tämä aikataulu on aivan liian hidas, Kaikkonen sanoo IS:lle.
Keskustajohtaja harmittelee hallituksen päätöstä korottaa arvonlisäveroja. Uudet korotukset tulevat voimaan vuodenvaihteessa.
– Eli kymmenestä prosentista 14 prosenttiin nousee vaikkapa kirjojen, kulttuuripalveluiden, liikuntapalveluiden, joukkoliikenteen, jopa lääkkeiden verotus. Ja kotitalousvähennyksen leikkaaminen oli aivan onneton päätös, Kaikkonen summaa.
Myös hallituksen verolinja saa tuomion. Kaikkonen huomauttaa haastattelussa, että Evan tuoreen selvityksen mukaan keskituloinen suomalainen maksaa enemmän veroja kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Tämä on aika yllättävä saavutus oikeistohallitukselta. Toivon, että kohta jo nähtäisiin, että ei Suomi nouse vain veroja korottamalla ja leikkaamalla.
Kaikkonen listaa IS:lle kolme keskeisintä kasvutoimenpidettä.
Ensimmäiseksi hän veisi yritysverotusta Viron veromallin suuntaan. Silloin yrityksen sisälle jätettyjä voittoja verotettaisiin kevyemmin kuin sieltä ulos otettuja voittoja.
Kaikkonen keventäisi myös eläkeikää lähestyvien verotusta. Tällöin halukkaat voisivat jatkaa työelämässä vuoden tai kaksi pidempään.
Niin sanotun investointivähennyksen Kaikkonen ulottaisi myös pienille ja keskisuurille yrityksille.
Kaikkosen mukaan listasta on hankala sanoa tärkeintä ja nopeinta kasvutoimenpidettä.
– Ei tietysti ole yhtä tai kahta toimenpidettä, vaan tarvitaan useita toimenpiteitä. Ongelma on se, että tässä ei ole oikein mitään uutta putkessa.