Analyysi: Sipilä punnitsee jatkoaan keskustan johdossa, mutta puheenjohtajavaihdos ei ole puolueille oikotie onneen
Helsingin Sanomien tuore gallup ei tuonut uutta tietoa puolueiden kannatuksesta.
Kokoomus porskuttaa ykkösenä, vihreiden kannatuksen nousu on tasaantunut 16 prosentin tuntumaan ja SDP:n asema vakiintunut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi.
Pääministeripuolue keskustan kannatus on puolestaan jatkanut jo lähes vuoden kestänyttä laskuaan.
Taitekohta keskustan kannatukselle näyttää olleen vuoden 2016 loppupuoli, jolloin kohistiin puolueen puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän sidonnaisuuksista sekä mediasuhteista.
Keskusta taisteli syksyyn 2016 saakka kannatusmittauksissa ykköspuolueen paikasta, vaikka se oli jo tuolloin hallituksessa vastuussa monista vaikeista päätöksistä.
Sipilän persoonaan kohdistuneen röykytyksen jälkeen puolue ei ole kuitenkaan mielipidemittausten perusteella onnistunut oikaisemaan kannatustaan ja keräämään takaisin kansalaisten luottamusta.
Sipilän medialle antamien lausuntojen perusteella keskustajohtaja syyttää puolueensa kannatuksen laskusta ainakin osittain itseään.
Hän uskoo negatiivisen mediajulkisuuden vaikuttaneen niin hänen omaan suosioonsa pääministerinä kuin keskustan kannatukseen.
Pääministeri arvioi myös keskittyneensä liiaksi uudistusten läpiviemiseen ja laiminlyöneensä niistä viestimisen.
– Kun Suomen tilanne oli se mikä oli kaksi vuotta sitten, itse arvioin, että nyt on tärkeintä se, mitä me tehdään, ei se, miltä se näyttää. Varmasti tein paljonkin virheitä esimerkiksi siinä, että sitä olisi pitänyt sanoittaa paremmin ja minulla olisi pitänyt olla enemmän aikaa esimerkiksi tiedostusvälineille, hän totesi Ylen ykkösaamussa.
Sipilän analyysi tilanteesta on rehellisen itsekriittinen.
Puolueet henkilöidään nykyään voimakkaasti puolueen puheenjohtajaan, joten puheenjohtajan persoonalla on eittämättä vaikutusta puolueensa kannatukselle.
Trendiä lienee vahvistunut myös eduskuntavaalien muuttuminen pääministerivaaliksi, jonka jälkeen suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee lähes varmasti Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko.
Puheenjohtajan vaikutus äänestyspäätökselle vaihtelee puolueittain ja vaalien välillä.
Helsingin yliopiston valtiotieteen professori Åsa von Schoultz selvitti vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksessa puolueiden puheenjohtajien merkitystä ihmisten äänestyspäätöksessä.
Vaalitutkimuksien aineistot kerätään vaalien jälkeen kyselytutkimuksena suurelta joukolta äänestäjiä.
Von Schoultzin mukaan näyttää siltä, että äänestäjien arviot puoluejohtajista ja puolueista ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa.
Yhtäältä epäsuositun puolueen puheenjohtaja saa äänestäjiltä kriittisiä arvioita, toisaalta epäsuosittu puheenjohtaja vähentää puolueensa kannatusta.
Puheenjohtajan merkitystä ei kuitenkaan pidä yliarvioida.
Puheenjohtajan vaikutus äänestyspäätökselle vaihtelee puolueittain ja vaalien välillä.
Kun vuoden 2007 vaaleissa 34 prosenttia keskustan äänestäjistä arvioi, että keskustan puheenjohtajalla Matti Vanhasella oli ratkaiseva vaikutus heidän äänestyspäätökselleen, vuonna 2011 Mari Kiviniemi ratkaisi vain 14 prosentin äänestyspäätöksen.
Viime vaaleissa Juha Sipilä vaikutti ratkaisevasti äänestyspäätökseen vajaalla kolmasosalla keskustaa äänestäneistä.
Yleisesti ottaen keskustan ja perussuomalaisten äänestäjät painottavat puheenjohtajan merkitystä puoluevalinnalleen esimerkiksi vihreiden kannattajia innokkaammin.
Mielenkiintoista on, että lähihistoriassa puheenjohtajan merkitys on korostunut keskustaa äänestäneidän arvioissa juuri niissä vaaleissa, joissa puolue on noussut Suomen suurimmaksi.
Molemmissa vaaleissa, 2007 ja 2015, myös kaikkien äänestäjien arvio keskustan puheenjohtajasta on ollut myönteisempi kuin heidän arvionsa keskustasta puolueena.
Sama toistuu kokoomuksen kohdalla. Vuonna 2011, jolloin kokoomus nousi pääministeripuolueeksi, kokoomusta äänestäneistä poikkeuksellisen suuri osuus, 28 prosenttia arvioi, että puolueen puheenjohtajalla Jyrki Kataisella oli ratkaiseva vaikutus heidän äänestyspäätökselleen.
Lisäksi kaikkien äänestäjien keskuudessa Kataista arvioitiin suopeammin kuin hänen edustamaansa puoluetta.
Voikin olla, että julkisuudessa näkyvä puheenjohtajan persoona vaikuttaa nimenomaan liikkuvien äänestäjien äänestyspäätökseen – kun puolueen kannatus on matalaa, äänestäjistä suurempi osa on niin sanottuja puolueen peruskannattajia, joille puolueen ideologialla on puolueen puheenjohtajaa suurempi merkitys.
Puheenjohtajan merkityksestä huolimatta puheenjohtajavaihdos ei ole epäsuositulle puolueelle oikotie onneen.
Viime vuosina Suomessa on ollut useita tilanteita, joissa hallituspuolueet ovat vaihtaneet puheenjohtajaa noin vuotta ennen vaaleja paremman kannatuksen toivossa.
Suurin osa yrityksistä on ollut enemmän tai vähemmän epäonnistuneita.
Keskusta kohtasi historiansa pahimpiin kuuluvan vaalitappion, kun se vaihtoi Matti Vanhasen Mari Kiviniemeen vuonna 2010.
Toisaalta voi olla, että keskustalla olisi ollut vaalitappio edessä puoluejohtajasta riippumatta, sillä puolueella oli takanaan täysin poikkeuksellinen vaalikausi vaalirahakohuineen ja eurokriiseineen.
Myöskään Alexander Stubbin valinta kokoomuksen johtoon tai SDP:n päätös vaihtaa Jutta Urpilainen Antti Rinteeseen vuonna 2014 ei johtanut puolueita vaalivoittoon vuoden 2015 vaaleissa.
Historian valossa näyttääkin siltä, että puheenjohtajavaihdoksella spekuloimisen sijaan keskustan kannattaa yrittää rytminmuutosta omaan tekemiseensä.
Epäsuosioon joutuneen poliitikon on toki vaikeaa kääntää tilannetta edukseen, mutta mahdotonta se ei ole.
Tämä vaatii kuitenkin joko vastustajien epäonnistumista tai oman suorituksen parantamista.
Vaikeuksissa olevan puolueen haaste on, että se joutuu tasapainoilemaan kriittisen sisäisen keskustelun ja linjakkaan ulkoisen viestinnän välillä.
Ikävä tosiasia on, että mikään ei vahvista kannatuksen laskua paremmin kuin puolueen sisäinen eripura.
Toisaalta uuden vaihteen löytäminen edellyttää, että puolue kykenee purkamaan sisäiset paineet ja pettymyksen sekä tekemään onnistuneen analyysin kannatuksen laskun syistä.