Sitoutuminen syntyy Matin paikoissa
Taisi olla marraskuu 2005. Suomessa käytiin presidentinvaalikamppailua.
Olin vastikään Helsinkiin muuttanut lukiolainen ja etsin itselleni sopivaa puoluetta ja poliittista nuorisojärjestöä.
Helsingin keskustan presidentinvaalikahvilan nimi oli Matin paikka. Se oli Annankadulla.
En tiedä, miten löysin paikalle, mutta taisin saada käteeni kupin kahvia. Kahvia paremmin mieleen jäi tunnelma. Siinä oli jotain helposti lähestyttävää.
En liittynyt keskustaan sinä päivänä, enkä seuraavanakaan, mutta palasin monta kertaa tenttaamaan keskusta-aktiiveja puolueen aatteesta ja arvoista.
Silloinen Helsingin keskustan puheenjohtaja antoi minulle luettavaksi kirjan suomalaisen kansallistunteen ja globalisaation suhteesta.
Minusta oltiin kiinnostuneita ja ajatukseni otettiin vakavasti.
Useamman visiitin jälkeen minulle tarjottiin kahvinkeittovuoroa. Se oli ensimmäinen kosketukseni puoluetoimintaan.
Jokaisella puolueaktiivilla on oma tarinansa siitä, miksi he ovat lähteneet mukaan politiikkaan.
Poliittiset näkemykset vaihtelevat, mutta puolueeseen sitoutuminen noudattaa samoja lainalaisuuksia kuin mihin tahansa organisaatioon sitoutuminen.
Yhteiset arvot, hyvät tavoitteet, urapolku ja mahdollisuus vaikuttaa kutsuvat mukaan.
Tehokkaimmin ihminen sitoutuu, kun hänet otetaan vastaan kiinnostuneena, häntä kuunnellaan ja hän saa sopivasti tekemistä.
Parhaassa tapauksessa sitoutuminen puolueeseen vahvistuu vuosien saatossa.
Yhdessä työskentely, onnistumisen kokemukset, yhdessä tehdyt päätökset, kyky ratkaista konflikteja, hauskanpito, kunnioittava ilmapiiri, ihmissuhteet ja virheistä oppiminen.
Kaikki nämä lisäävät jäsenen halua toimia puolueen menestyksen eteen.
Ja sitoutumistahan se vaatii, että jaksaa seisoa räntäsateessa jakamassa vaalimainoksia tai herätä sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan pystyttämään puolueen telttaa markkinoille.
Mitä vähemmän henkilökohtaista hyötyä ihminen puoluetoiminnasta saa, sitä vahvempaa täytyy muuta kautta syntyvän sitoutumisen olla.
Into puoluetoimintaan vähenee, jos se ei olekaan jäsenelle mielekästä.
Harva sitoutuu yhteisöön, jossa konfliktit jäävät ratkaisematta, päätökset tehdään pienessä piirissä, hauskuus uupuu, virheistä ei opita tai ihmisten välinen kunnioitus puuttuu.
Siksi puolueen ja paikallisosastojen toimintatapoja pitää jatkuvasti kehittää. Jos puolueella ei riitä innokkaita toimijoita, kannattaa ensimmäisenä katsoa peiliin.
Miten uudet jäsenet toivotetaan tervetulleiksi? Tarjoaako toiminta onnistumisen kokemuksia? Onko tekemisellä tarkoitus? Tehdäänkö päätökset yhdessä? Onko minun mukava mennä kokoukseen?
Puolueen toimintatavat ovat jäsenten sitoutumisen kannalta yhtä tärkeitä kuin sen ajama politiikka.
Kokoustaitojen lisäksi omaa yhdistystään kannattaa kouluttaa yhdessä toimimisesta.