Pintaa syvemmälle
Maailmasta tuli vuonna 2015 entistä pienempi paikka. Pakolaiskriisi näytti, että Eurooppa ei voi enää pysytellä sivustakatsojana, kun Lähi-idässä kuohuu. Arabikeväästä alkaneen kriisin laineet löivät Euroopan joka kolkkaan, aina kaukaista Torniota myöten.
Turvapaikanhakijoiden tulo herätti suomalaisissa sekä sydämellistä auttamishalua että pelonsekaista vihaa. Pariisin terrori-iskut ja epäilyt Isis-taistelijoiden soluttautumisesta turvapaikanhakijoiden joukkoon vahvistivat jälkimmäistä tunnetta.
Eurooppa tuntui ajautuneen kaoottiseen, hallitsemattomaan tilaan, jossa kansainvälisyys ja avoimet rajat olivatkin mahdollisuuden sijasta uhka.
Suomalaisissakin kodeissa oltiin alkusyksystä vaikeiden kysymysten äärellä.
Lapsille piti osata selittää, miksi ihmiset pakenivat kumiveneillä Välimeren yli, minne he olivat menossa ja miksi kaikki eivät päässeet perille.
Loppusyksystä kysymyksiin vastaaminen muuttui yhä vaikeammaksi. Ei ollut järjellisiä selityksiä sille, miksi terroristit ampuivat ihmisiä Pariisin kaduilla ja kahviloissa.
Hämmennys ja epätietoisuus näkyivät myös julkisessa keskustelussa.
Samalla kun perinteinen media yritti löytää vastauksia journalistisin keinoin, sosiaalinen media ja netin keskustelupalstat pursusivat valmiita ja varmoja vastauksia. Kuten että kaikki muuttuisi hyväksi, jos vain rajat pantaisiin kiinni.
Some-keskustelut purkivat monien tuntemaa pelkoa ja pahaa mieltä, mutta useimmilla suomalaisilla on myös halua ymmärtää syvällisemmin Eurooppaa moukaroivien kriisien syitä.
Käsitystä nyky-Euroopasta ei voi olla ilman Euroopan ja sen lähialueiden historian, kulttuurien ja uskontojen ymmärtämistä. Siksi sivistyksen puolustaminen on tärkeää, niin poliittisesti kuin some-keskusteluissakin.
Suomessa lehdistöllä on perinteisesti ollut keskeinen rooli sivistysaatteen edistäjänä. Median säästöpaineissa tämä vanhakantainen ajatus on puristunut ahtaalle.
Sen soisi kuitenkin pysyvän jokaisen toimittajan takaraivossa silloinkin, kun työaika täyttyy nopeiden verkkouutisten ja some-päivitysten takomisesta.
Monimutkaisen maailman selittämiseen tarvitaan huhujen ja vihapuheen sijasta tarkistettua ja tasapuolista tietoa sekä pintaa syvemmälle meneviä tausta-analyyseja. Lehdistöllä on siinä edelleen oma tärkeä tehtävänsä.
Aikakauslehdet ovat pitäneet Suomessa pintansa, ja sille on syynsä. Hitaalle journalismille on nyt tilausta.
Aikakauslehtenä myös Suomenmaalla on mahdollisuus pureutua monimutkaisiin ilmiöihin – niin kotimaisiin kuin kansainvälisiin – entistä syvällisemmin.
Vuoden ensimmäisessä lehdessä julkaisemme muun muassa reportaasin Luoteis-Keniasta, jossa keskenään sotineiden heimojen välille on saatu kylvettyä rauhan siemen.
Henkilöhaastattelussa uransa värikkäistä alkuhetkistä kertoo suomalaisen politiikan todellinen grand old man, eduskunnan pääsihteerinä vuosikymmeniä työskennellyt Seppo Tiitinen.
Toivotan antoisia lukuhetkiä uuden lehden parissa!