14 000 markan sote-oivallus
Siitä on jo pitkälti toistakymmentä vuotta aikaa, kun tyttäreni sai ensimmäiset kävelytukisidoksensa. Sellaiset jalkoihin päivittäin asennettavat lastat, joiden tukemana synnynnäisesti selkäydinvammainen pystyy harjoittelemaan kävelyä ilman muita apuvälineitä.
Lastoista on jäänyt mieleen niiden tuottaman hyödyn ja mielihyvän lisäksi myös hinta. Elettiin viimeisiä markka-aikoja, ja yksilöllisiin mittoihin tehdyt tuotteet maksoivat tuolloin 14 000 markkaa.
Itse en ole kyseistä erikoissairaanhoidon laskua nähnyt, saati sitten maksanut. Sen puolen hoiti silloin ja aina sen jälkeenkin yhteiskunta, kiitos siitä.
Kyseinen 14 000 markan summa on jäänyt enemmänkin mieleen nostalgian lisäksi myös omakohtaisesta oivalluksesta.
Vaativia leikkausoperaatioita oli toki riittänyt ennen tukisidoksia paljonkin. Niiden kustannusarvioista salin ulkopuolella odottavalla ei ollut juurikaan käsitystä.
Mutta kun joku sattumalta mainitsi lastojen maksaneen 14 000 markkaa, silmät avautuivat lopullisesti. Tämä taitaa olla juuri sitä paljon puhuttua sote-sektoria, jonka kasvavista kustannuksista jo tuolloin oltiin kovasti huolissaan.
Kauan siis todellakin kesti ennen kuin ihan konkretian tasolla tajusin, minkälaisessa hyvinvointivaltiossa me suomalaiset oikein elämme. Kun tarve on suuri ja tilanne päällä, ei täällä ketään jätetä oman onnensa nojaan.
Jokainen meistä tarvitsee yhteiskunnan apua ja palveluja jossain vaiheessa. Toiset enemmän, toiset vähemmän.
Kasvavalle nuorelle lastat pitää vaihtaa säännöllisesti. Onkohan niitä nyt jo neljään tai viiteen kertaan meilläkin uusittu? Vai jopa useammin. Ja tietysti ruuvien irtoamiset ynnä muut välihuoltotoimet päälle.
Paperinen maksusitoumus tyttären uusimmasta tilauksesta taitaa vieläkin roikkua jääkaapin ovessa. Arvo 2 500 euroa. Tuli postissa aika nopeasti sen jälkeen, kun pitkäaikainen palveluntuottaja oli ottanut asian hoitaakseen.
Asiakkaan kontolle jäi tässä tapauksessa sopia aika, milloin mitat otetaan ja valmiit lastat haetaan sovitettavaksi.
Monivuotinen ”lastaepisodi” toimii samalla itsellekin ikään kuin jatkuvana muistutuksena siitä, minkä takia veroja oikein kerätään ja maksetaan.
Tiedän, että kaikki kansalaiset eivät välttämättä ole yhtä onnekkaita omien sote-palveluidensa saatavuuden kanssa. Jonotusta, valitusta ja parranpärinää riittää aina, olipa palvelujen taso mikä hyvänsä.
Luotan, että suomalaiset ovat kuitenkin lähtökohtaisesti samalla viivalla. Toisin kuin esimerkiksi ne lukuisat selkäydinvammaiset afrikkalaislapset, jotka joutuvat tyytymään Suomesta kerättyihin käytettyihin lastoihin.
Yksi osoitus toki oman hyvinvointivaltiomme roolista sekin.