Suomenmaa Facebookissa RSS

Yrjö Rossi: Keskusta töihin Espoossakin

26.01. 13:41

Keskusta voitti perussuomalaiset jopa Timo Soinin kotikaupungissa Espoossa, muistuttaa espoolaisvaltuutettu Yrjö Rossi. Kuva: Kai Widell

Paavo Väyrysen menestys nosti keskustan jälleen peliin mukaan, iloitsee keskustan espoolainen valtuutettu Yrjö Rossi.

– Olimme myös Timo Soinin kotikaupungissa perussuomalaisia suurempi puolue.

Rossi kannustaa puoluettaan kuntavaalitöihin.

Hänen mielestään tavoitteeksi pitää nostaa, että ehdokkaita on enemmän kuin edellisissä vaaleissa.

– Vaalien suuri muistutus oli, että peruskannattajakunnasta on pidettävä huolta myös jalkatyöllä, Rossi arvioi presidentinvaalien opetuksia.

Väyrysen saavuttamasta tuloksesta on Rossin mielestä hyvä jatkaa.

– Puoluejohdon on aika havahtua tosiasioihin ja ryhtyä töihin. Vastoinkäymisistä ei pidä pelästyä tai lannistua. Jokaisen kynnelle kykenevän on siirryttävä ylätason seminaareista kenttätyöhön, keskustan perinteiseen vaikuttamiseen.

Rossin mielestä liian liberaalilla, kokoomuksen kainalossa olevalla politiikalla keskusta hylkää peruskannattajansa ja ajaa puoleen auringonlaskun puolueeksi.

– Espoon itsenäisyys tulee olemaan seuraavien kunnallisvaalien kuumin kysymys Espoossa. konkarivaltuutettu ennustaa.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI