Yli puolet vastustaa kotikunnan liittämistä naapurikuntaan
19.09. 15:38

Perussuomalaisten ja Keskustan kannattajien enemmistö torjuu oman asuinkunnan liittämisen naapurikuntien kanssa. Kuva: Suomenmaa
Suomalaisista joka toinen suhtautuu kielteisesti siihen, että oma kunta liitettäisiin yhteen naapurikunnan tai kuntien kanssa. Vajaa kolmannes suhtautuu asiaan myönteisesti. Vielä vuonna 2008 liitoksen naapurikunnan kanssa myönteisesti suhtautuvia oli selvästi enemmän.
Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS tutkitutti TNS Gallup Oy:llä väestön suhtautumista kuntaliitoksiin.
Kuntaliitos viehättää keskimäärää useammin Kokoomuksen (43 %) ja SDP:n kannattajia (41 %). Näiden puolueiden kannattajat kuitenkin jakaantuvat kahtia suhtautumisessa kuntaliitokseen. Yhtä moni vastustaa kuin kannattaa.
Perussuomalaisten (64 %) ja Keskustan (63 %) kannattajien enemmistö torjuu oman asuinkunnan liittämisen naapurikuntien kanssa. Alueellisesti vahvinta liitosvastustus on Etelä-Suomessa (55%) ja Pohjois-Suomessa (54%).
Kuntaliitoksen kannatus kasvaa varttuneimman ikäluokan suuntaan. Korkeasti koulutettujen keskuudessa on myös keskimäärää enemmän kuntaliitoksen kannattajia.
Kuntaliitoksen vastustus on keskimäärää yleisempää taajamissa ja maaseudulla. Pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa ei suhtauduta asiaan aivan yhtä jyrkästi.
Tutkimusaineisto koottiin TNS Gallup Oy:n GallupKanavalla 9.–15.9.2011 välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin kaikkiaan 1 155.
Tutkimustulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
SUOMENMAA
- 22.05. 17:50 Tölli: Suurkuntahanke ajautumassa umpikujaan
- 22.05. 17:01 VM: Reilu kolmannes kunnista valmis jakoselvitykseen
- 22.05. 16:40 Rantakangas vaatii valtakunnallista matkakorttia
- 22.05. 15:25 Kaikkonen pitää Lastenklinikan oloja häpeällisinä
- 22.05. 14:50 Kääriäistä askarruttaa Suomen lähtö Islannin ilmavalvontaan
- 22.05. 13:21 Liitoksista apua, mutta ei kaikille kunnille
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

