Väyrynen piikittelee: Lipponen ja Niinistö ovat federalisteja
12.08. 10:51
Keskustan presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Paavo Väyrysen mielestä Paavo Lipposen ilmoittautuminen presidentinvaaliin vahvistaa hänen asemaansa sekä keskustan jäsenvaalissa että varsinaisessa koitoksessa.
– Keskustalla tulee olla ehdokas, jonka valtiollinen ja ulkopoliittinen kokemus vetää veroja Lipposen ansioille, hän kirjoittaa.
Väyrynen muistuttaa, että sisäpolitiikassa Lipponen ja Niinistö löysivät toisensa toteuttamalla keskittävää ja eriarvoisuutta kasvattavaa politiikkaa.
– Molemmat ovat federalisteja, ja he veivät yhdessä Suomen perustuslakiamme rikkoen euroalueeseen. Niinistö ajaa Suomea Natoon, Lipposen linja on ollut horjuva. Keskustan ehdokkaan tulee olla vahva vastavoima näiden kahden politiikalle.
Väyrynen suomii nettipäiväkirjassaan myös eteläisen Suomen tiedotusvälineitä.
– Jos "etelän mediaa" olisi uskominen, minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa vuoden 2012 presidentinvaaleja eikä päästä edes oman puolueeni ehdokkaaksi, hän pohtii.
Väyrynen uskoo edelleen mahdollisuuksiinsa presidentinvaaleissa.
– Olen ollut presidenttiehdokkaana myös vuosina 1988 ja 1994. Molempia vaaleja edeltäneenä kesänä kannatukseni oli alamaissa. Kovan vaalityön avulla nousin kummallakin kerralla kakkoseksi, hän perustelee.
Hän päättelee, että maakunnissa hän pystyy kampanjoimaan vapaasti, koska ”etelän media” ei pysty vaikuttamaan ainakaan ratkaisevasti maakuntien ihmisiin.
JANNE IMPIÖ
Suomenmaa
Paavo Väyrynen blogikirjoitus: ”Teen sen taas”- 22.05. 17:50 Tölli: Suurkuntahanke ajautumassa umpikujaan
- 22.05. 17:01 VM: Reilu kolmannes kunnista valmis jakoselvitykseen
- 22.05. 16:40 Rantakangas vaatii valtakunnallista matkakorttia
- 22.05. 15:25 Kaikkonen pitää Lastenklinikan oloja häpeällisinä
- 22.05. 14:50 Kääriäistä askarruttaa Suomen lähtö Islannin ilmavalvontaan
- 22.05. 13:21 Liitoksista apua, mutta ei kaikille kunnille
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

