Suomenmaa Facebookissa RSS

Sodankylän kekrijuhla iltamahengessä

18.11. 17:41

Eeva-Maria Maijala. Kuva: Jari Laukkanen

Sodankylässä viritellään ohjelmallisten iltamien perinnettä.

Lauantaina Sodankylän Syväjärven nuorisoseuran talolla järjestetty paikallisyhdistysten yhteinen kekrijuhla vanhan ajan iltamien hengessä keräsi pihan täyteen autoja ja noin sata osallistujaa.

Ohjelmallisen illan kulku oli perinteinen: puhe, Räväsojan känsäkourien musiikillinen näytelmä Hyvä kysymys, kahvit, arpajaiset ja lopuksi tanssia.

Juhlaan oli linja-autokuljetus Sodankylän kirkonkylästä, vastaanotosta innostunut tilaisuuden innovaattori, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala kertoo.

Maijalan mukaan tilaisuus ei jää ainoaksi vaan perinnettä on tarkoitus jatkaa.

– Kun vaaleja ei ole heti tiedossa, on aika aktivoida kenttää, ettei työ jää yksien harteille, Maijala kertoo.

Tilaisuus järjestettiin talkoovoimin ja päävastuu oli Sodankylän keskustanaisilla. Suuresta talkooporukasta Maijala kiittää erityisesti Riitta Juntusta, Esa Sassalia ja Pentti Aikiota.

 

Suomenmaa

Valitettavasti tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen tai palaa etusivulle.

TOIMITUKSEN BLOGI
JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

SÄÄ