Suomenmaa Facebookissa RSS

Saarikko tukee Haavistoa

27.01. 15:34

Pekka Haavisto on Annika Saarikon valinta presidentinvaaleissa. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko liputtaa Pekka Haaviston valinnan puolesta.

Saarikko perustelee kantaansa presidenttiehdokkaiden vastauksilla keskustan puoluejohdon kysymyksiin.

– Erityisesti vaikutti Haaviston kanta ihmiskuntapolitiikkaan, josta löysin paljon yhteistä Paavo Väyrysen ajatteluun.

Saarikkoa harmittaa edelleen se, miten lähelle toista kierrosta Väyrynen pääsi.

– Uskon, että ehdokkaan valinta on vaikea monelle Paavoa äänestäneelle.

Keskustan puoluejohto ei anna mitään yleisiä äänestyssuosituksia.

Puoluejohdossa ollaan varmoja, että jokainen osaa valita omasta mielestään sopivimman presidenttiehdokkaan, keskustan varapuheenjohtaja sanoo.

Myös keskustan entinen kansanedustaja Tatja Karvonen on liittynyt Haaviston tukijoihin.

Jo aikaisemmin Haaviston kannattajiksi ovat siirtyneet keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto ja keskustanaisten varapuheenjohtaja Kristiina Ruuskanen.

SUOMENMAA

Presidenttiehdokkaiden vastaukset keskustalle
SÄÄ
NÄKÖISLEHTI