Pentikäinen, Vilkuna ja Kolbe Haaviston tukilistalla
26.01. 11:09

Pekka Vilkuna kallistuu Pekka Haaviston kannalle. Kuva: Jari Laukkanen
Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön tukijoukot julkistavat kilvan ehdokkaiden tunnettuja kannattajia.
Keskustan entinen varapuheenjohtaja, professori Juha Pentikäinen on ilmoittautunut Haaviston tukijaksi. Haaviston leirin on valinnut myös keskustan entinen kansanedustaja Pekka Vilkuna. Hän ei ollut ehdolla enää viime vaaleissa.
Haaviston kampanjan julkaisemalla tukijalistalla oli ensiksi myös Kirkon Ulkomaanavun johtajan Antti Pentikäisen nimi. Myöhemmin kävi ilmi, että tieto oli virheellinen. Pentikäinen toteaa Suomenmaalle, että hänen asemansa humanitaarisen avustusjärjestön johdossa estää puoluepoliittiseen toimintaan osallistumisen.
– En ole ottanut kymmeneen vuoteen kantaa kenenkään ehdokkaan valinnan puolesta, Pentikäinen sanoo.
Helsingin kaupunginvaltuuston keskustaryhmää vetävä Laura Kolbe on niin ikään Haaviston joukoissa. Samoin tunnettu tv-lääkäri Tapani Kiminkinen.
Haaviston listoilla on runsaasti kulttuuripersoonia, Niinistöllä erityisen paljon urheiluväkeä. Niinistö itse on Suomen Jalkapalloliiton puheenjohtaja.
Rahallisesti Niinistön kampanjaa ovat tukeneet muun muassa Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen.
SUOMENMAA
- 22.05. 17:50 Tölli: Suurkuntahanke ajautumassa umpikujaan
- 22.05. 17:01 VM: Reilu kolmannes kunnista valmis jakoselvitykseen
- 22.05. 16:40 Rantakangas vaatii valtakunnallista matkakorttia
- 22.05. 15:25 Kaikkonen pitää Lastenklinikan oloja häpeällisinä
- 22.05. 14:50 Kääriäistä askarruttaa Suomen lähtö Islannin ilmavalvontaan
- 22.05. 13:21 Liitoksista apua, mutta ei kaikille kunnille
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

