Pekkarinen närkästyi perussuomalaisten kuntapuheista
06.02. 14:11

Mauri Pekkarinen närkästyi perussuomalaisille. Kuva: Jari Laukkanen
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) on suivaantunut perussuomalaisten väitteistä, joiden mukaan Pekkarinen olisi sisäministerinä pannut suurkuntahankkeen liikkeelle. Pekkarisen mukaan väitteissä ei ole ”siteeksikään totta”.
– Tällaista väittävät eivät joko itse ymmärrä mistä ns. NUTS-jaotuksessa on kysymys tai sitten he tietoisesti valehtelevat, Pekkarinen puuskahtaa.
NUTS-aluejaossa kaikki EU-maat määritellään väestömäärältään ja pinta-alaltaan suunnillaan saman suuruisiksi tilastoalueiksi.
– NUTS-jako, niin sanottu pientalousaluejako, oli varsinkin 1990-luvulla ja on jossain määrin edelleenkin tärkeä siksi, että pääpiirteittäin sen mukaan määritellään Suomen aluepoliittiset tukialueet eli varmistetaan se, että kehitysedellytyksiltään suunnilleen samanlaiset alueet saavat tasapuolisen aluepoliittisen kohtelun, Pekkarinen toteaa.
– Euroopan unioni eikä Suomi ole koskaan esittänyt pienintäkään vihjettä siitä, että kuntajako pitäisi tehdä NUTS-jaon perusteella, tai että NUTS-alueella olisi minkäänlaista hallinnollista elintä tai tehtävää, puhumattakaan siitä, että sille annettaisiin ensimmäistäkään kuntien tai maakuntien vastuulla ja hoidossa olevaa tehtävää, Pekkarinen korostaa.
Hän muistuttaa, että maissa, joissa NUTS-jakoja on noudatettu pitkään, on kuntia paljon eikä vähän.
Ranskassa kuntia on 36 682, Saksassa 12 104, Itävallassa 2 357 ja Espanjassa 8 116. Pienimmät kuntamäärät ovat Ruotsissa (290 + 21 vaaleilla valittua aluehallintoyksikköä) ja Uudenmaan kokoisessa Tanskassa (98 kuntaa).
Suomeen kaavailtu kuntamäärä on käytössä EU-maista vain Maltan saarivaltiolla ja Liettuassa.
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

