Laukkasen mukaan Jungnerin valinta oli läpipoliittinen
24.05. 12:10

Markku Laukkanen. Kuva: Jari Laukkanen
Ylen entisen hallintoneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Markku Laukkasen (kesk.) mukaan Mikael Jungner valittiin Ylen pääjohtajaksi viisi vuotta sitten täysin poliittisen perustein.
Laukkanen kirjoittaa blogissaan, että Jungner tuli valituksi nimenomaan ja vain demarina paikalle, johon hallintoneuvoston enemmistö ei kelpuuttanut silloista kansanedustaja Jouni Backmania.
Laukkasen mukaan Jungner nimitettiin tehtävään vailla minkäänlaista työhönottohaastattelua tai johtajavalintaan normaalisti kuuluvia testejä.
– Hänellä ei ollut johtajakokemusta Microsoftista eikä yleisradiotoimialan keskeisten ydintoimintojen osaamista, Laukkanen kirjoittaa.
SDP:n puoluesihteeriksi pyrkivä Mikael Jungner arvosteli perjantaina Ylen Radio 1:sen haastattelussa Liisa Hyssälän valintaa Kelan pääjohtajaksi.
Jungner syytti Hyssälää huonoksi johtajaksi ja kertoi kuulleensa, että tämä oli haastatteluissa piinaavan huono.
Laukkanen pitää Jungnerin syytöksiä häpeällisinä.
– Hyssälän laaja-alainen sosiaali- ja terveysalan koulutus, seitsemän vuoden ministerikokemus Kelasta vastaavan ministeriön päällikkönä ja 15 vuotta kansanedustajana tekevät Hyssälästä ylivertaisen toimijan siihen nähden, mitä Jungner edusti tultuaan valituksi Ylen pääjohtajaksi, Laukkanen kirjoittaa.
- 02.09. 14:17 Kiviranta kritisoi senioriperiaatetta
- 02.09. 09:00 Mopoautomainos on herättänyt keskustelua
- 02.09. 04:00 Vaaliasetelmiin saatiin päivitystä keskustapiireistä
- 01.09. 17:09 Kiviniemi tapasi liittokansleri Merkelin
- 01.09. 10:04 Entinen kuntaministeri ihmettelee kuntakeskustelua
- 01.09. 04:00 Turussa istuu Suomen ainoa täyspäiväinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja
- 31.08. 11:39 Sivistysjärjestöt eivät halua avustuksia puoluetuen kautta
- 31.08. 04:00 Rantakankaalle riittäisi lakimuutosta keveämpi tie
- 30.08. 15:19 Riikka Manner rohkaisee poliitikkoja linjaamaan aluepolitiikkaa
- 30.08. 12:20 Laaninen: Keskusta haluaa pitää ihmiset mukana päätöksenteossa
- 29.08. 13:12 Lepikon torppa kaipaa lisää vierailijoita
- 28.08. 09:00 Työryhmä pohtii keinoja paikallismuseoiden kehittämiseen
- 28.08. 04:23 Maaseutuvirasto suoriutunut hyvin alueellistamisprosessista
- 27.08. 16:00 Liikennepsykologian professori: Ajolupa pojille vasta 20-vuotiaana
- 27.08. 15:09 Keskustanuorten Kurvinen: Päättäjät paenneet huumeita Impivaaraan
- 27.08. 11:31 Olavi Ala-Nissilä kiirehtii rajat ylittävää pankkivalvontaa
- 27.08. 10:14 Jarmo Korhosen ylityökorvaukset juristien selvittelyssä
- 26.08. 15:57 Uudistunut puoluejohto tilaa konsernitilinpäätöksen
- 26.08. 15:39 Laaninen haluaa yhdistää keskustan verkkolehdet
- 26.08. 13:44 Vammaisohjelmaa varten kuultiin vammaisiakin
- 26.08. 09:08 Pekkarinen on valmis esittämään rannikkoseudun voimaloille enemmän julkista tukea
- 25.08. 17:30 Arkkiatri Risto Pelkonen pitää syytöksiä lääkärikuntaa kohtaan aiheettomina
- 25.08. 16:00 Taantuma on hyvä aika investoida
- 25.08. 15:46 Pääministeri Mari Kiviniemi: Kulttuurin pitäisi sisältyä kuntien peruspalveluihin
- 25.08. 12:35 Rossi: Pitäisikö Vihreiden vaihtaa nimensä?
- 25.08. 12:03 Vähemmilläkin voimilla töihin
- 25.08. 12:02 Kuittinen aloitti Karjalan Keskustan toiminnanjohtajana
- 25.08. 04:00 Ravintolaruoan alv-alennus toteutui hyvin
- 24.08. 15:42 Hannu Takkula ei lähde eduskuntavaaliehdokkaaksi
- 24.08. 14:46 Väyrynen haastaa Stubbin ulkopolitiikassa
- 24.08. 13:45 Rantakangas: Kainuun hallintokokeilu vakinaistettava
- 24.08. 04:00 Juha Korkeaojan mukaan suomalaisten osallistuminen kriisinhallintaoperaatioon ei ole itsestäänselvyys
- 23.08. 14:53 Kaikkonen ei aio luovuttaa
- 23.08. 13:22 Kainuulainen liikuntavälinekampanja voittoisana
- 23.08. 11:21 Puolueiden tultava omalla nimellä esiin
- 21.08. 12:00 Hevoset hoitavat perinnemaisemaa
- 21.08. 09:00 Vanhukset voivat valita asuinpaikkansa siinä missä muutkin
- 20.08. 17:00 Peruspalveluministeri Risikko: Tärkeintä esteettömyys
- 20.08. 13:30 Keskusta puristi Itämeri-rahat
- 20.08. 11:15 Alpo Rusille pedataan paikkaa eduskuntavaaleihin
- 23.04. 10:13 Timo Laaninen haluaa uudistaa keskustan toimintatavat
- 14.04. 14:21 Kadettien karhuhavainto ei laske maanpuolustususkoa
- 14.04. 09:39 Muhos ja Haukipudas keikuttavat Oulun seudun monikuntaliitosta
- 14.04. 13:17 Uusi sivusto tarjoaa tietoa maahanmuuttokeskusteluun
- 16.04. 09:00 Olli Luukkainen vahvoilla OAJ:n puheenjohtajaksi
- 14.04. 14:46 Tuontiruuan laatu huolena eduskunnassa
- 03.05. 10:50 Korhonen suuntaisi yhteiskunnan tuet perheviljelmille
- 15.04. 06:00 Rehn ei kehota Suomea velan kasvattamiseen
- 15.04. 15:27 Karjula haluaa aktiivista biotalouspolitiikkaa
- 14.04. 09:39 Kuntaliitto kinuaa valtiolta verotuottoja
