Suomenmaa Facebookissa RSS

Laatikainen murjoi Niinistöllä Suholaa ja Saapunkia

10.08. 14:48

Erkki Laatikainen on eläkkeelläkin vahva mielipidevaikuttaja. Kuva: Paula Åström

Professori Erkki Laatikainen on kolumnipalstallaan piikitellyt kahta keskustan entistä kansanedustajaa kokoomuksen Sauli Niinistön kelkkaan hyppäämisestä.

Laatikaisen säilää saivat maistaa Aino Suhola ja Pauli Saapunki. Keskisuomalaisen eläkkeellä oleva päätoimittaja iski heitä Yle Keski-Suomen verkkosivuilla.

Kirjoittaja analysoi, että kokoomus meloo toivotalkoillaan keskustan vesillä, ja että presidentinvaali on alkuerä juurtumattomien etsinnässä. Hän kirjoittaa, että keskustalaisia liukuu naapuriin, kun ”Sauli soittaa”.

Laatikainen kuvailee, että keskustan seniorit Suhola ja Saapunki suosittavat Niinistöä, vaikka eivät vielä edes tiedä, kuka on keskustan ehdokas.

”Tunnettujen ihmisten ratkaisut noteerataan. Molemmat siirtyjät ovat lusikoineet hunajaa auringon porotuksessa keskustan listoilla, mutta into sammui, kun meno äityi viimaksi”, professori sivaltaa.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

Erkki Laatikaisen kolumni

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI