Kaunisto: Hallitus tylynä biotaloudelle
18.08. 12:12

Timo Kauniston mielestä Kataisen hallitus ei ole oivaltanut, mitä maailman ruokakriisit ja ilmastonmuutos tuovat tullessaan. Kuva: Maiju Torvinen
Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto ihmettelee Kataisen hallituksen tylyjä otteita biotaloudessa.
Maa- ja metsätalousministeriö on jo päättänyt lopettaa Luonnonvarainneuvoston. Neuvosto on toiminut neuvoa-antavana eri alueiden, etutahojen ja organisaatioiden areenana luonnonvara-asioissa.
Uudelle nousevalle biotaloudelle puhalletaan vastatuulta myös bioenergian alkuun saattamisen tukia leikkaamalla, Kaunisto moittii.
– Hallitus hieroo nousun taikahenkeä esiin palaamalla menneisyyteen keskitettyjen ratkaisujen tiellä. Kuvaava esimerkki on uuden tulopoliittisen sopimuksen ajaminen. Kakkua jaetaan taas ennen kuin sitä on kukaan leiponutkaan.
Kaunisto huomauttaa, että Suomen toimintaympäristö on muuttunut. Euroopan veturimaa Saksa on jo tehnyt kovan päätöksen luopua nopeasti ydinvoimasta. Saksa on saanut seuraajia muualtakin.
– Biotalouden rooli nousee vääjäämättä ruokakriisien muuttuessa arkipäiväksi ja ilmastonmuutoksen edetessä.
Biotaloutta laajasti tukevaa politiikkaa tehdään myös muun muassa USA:ssa.
– Suomi tarvitsee uusia työpaikkoja. Luontevimmin niitä synnytetään nousevan biotalouden ja runsaiden bioresurssiemme ympärille. Hallitus kulkee tässä maastossa kuin vieraalla maalla: ihmetellen ja peläten.
SUOMENMAA
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

