Kansanedustajat: Lapsella oikeus erossa isään ja äitiin
27.01. 18:03

Vanhemmuus ei pääty erotilanteissa, keskustan kansanedustajat muistuttavat. Kuva: Maria Seppälä
Keskustan kansanedustajat, keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen sekä tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen Mikko Savola katsovat, että eroperheiden vanhempia tulisi tukea jaettuun vanhemmuuteen.
– Vanhempien aseman pitäisi olla nykyistä tasavertaisempi erotilanteissa.
Liian useassa tapauksessa isä suljetaan pois omien lasten elämästä joko kerralla tai pikkuhiljaa. Tarvitaan toimenpiteitä isien tasa-arvoisemman kohtelun lisäämiseksi erotilanteissa, Katainen ja Savola toteavat.
– Lasta ei voi monistaa eron yhteydessä eli molemmat vanhemmat eivät voi olla lapsen kanssa koko ajan.
Lapsella on kansanedustajien mielestä oltava oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona ei enää asu, jollei yhteydenpidon katsota olevan lapsen edun vastaista.
Katainen ja Savola rohkaisevat vanhempia ja viranomaisia huolehtimaan lapsen oikeuksista läheisistä ihmissuhteista kumpaankin vanhempaan. Niin isä kuin äitikin on lapselle aina tärkeä eikä toinen voi korvata toista.
Alkuviikosta julkaistu Väestöliiton perhebarometri osoitti, että isien osuus kotitöistä ja lastenhoidosta on lisääntynyt.
Uudenlaisen isyyden, jossa kannetaan enemmän vastuuta lastenhoidosta, pitäisi näkyä myös erojen jälkeen osallisuudessa lapsen elämään, kaksikko muistuttaa.
SUOMENMAA
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

