Alatalo huolissaan EU-dieselveron korotuksesta
22.02. 11:56

– Meidän on taisteltava kaikin voimin, että kuljetusala Suomessa selviytyy. Nousseet kustannukset tulevat viime kädessä meidän kaikkien kuluttajien maksettaviksi, Alatalo muistuttaa. Kuva: Jari Laukkanen
Eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen Mikko Alatalo (kesk) on huolissaan EU:n kaavailemasta energiaverodirektiivistä, joka toteutuessaan nostaisi dieselin litrahinnan Suomessa lähelle kahta euroa.
Rekkayrittäjän auton kulut nousisivat jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.
– Jo nyt Suomen hallituksen diesel-verokorotukset ovat ajaneet monet kuljetusyrittäjät lähes konkurssin partaalle, sanoo Alatalo.
– Käyttövoimaveron poisto ei kompensoi polttoainekustannusten nousua kuin vain pienillä kilometrimäärillä. Tappiota tulee heti kun ajetaan yli 20 000 kilometriä vuodessa.
Alatalo kannattaa kuljetusyrittäjien esitystä, jossa osa polttoaineverosta palautettaisiin yrittäjille toteutuneen kulutuksen mukaisesti.
– Kun EU:sta meille näitä vihreitä veroja tulee, tuntuu siltä, että Brysselissä ei tajuta Suomen pitkiä etäisyyksiä. Toivottavasti EU-maat kaatavat tämän hankkeen, kun junat eivät joka paikkaan kulje, Alatalo sanoo.
SUOMENMAA
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

