Urpilainen johtaa nyt Suomen hallitusta
26.08. 04:05

Onko Jyrki Katainen on ajanut itsensä sivuraiteelle? Arkistokuva: Jari Laukkanen
Viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, että hallituksen syntyvaiheista kummunneet epäilykset ovat täyttä totta: Jyrki Kataisen hinku pääministeriksi oli niin kova, että hänen oli myytävä melkein kaikki irti saatu sosiaalidemokraateille.
Niinpä nyt näyttää siltä, että Suomessa on valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) johtama hallitus.
Urpilainen on ottanut keskeisen roolin. Urpilainen neuvottelee Euroopan hallitusten kanssa, Urpilainen esittää vaatimuksia muille maille, ja Urpilainen kommentoi Suomen EU-politiikan uusia käänteitä. Samaan aikaan Urpilainen esittelee ehdotuksensa valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioiksi.
Pääministeri nyökyttelee sivussa ja tukee valtiovarainministeriä.
Erityisesti valtiovarainministerivetoisen Eurooppa-politiikan hoito saa politiikan seuraajia jo kohottamaan kulmiaan.
Suomen perustuslain mukaan pääministeri on EU-politiikan keskeinen toimija. Hänen asemansa vahvistui entisestään Lissabonin sopimuksen myötä. Silloin Suomessakin todettiin oikein virallisesti, että pääministeri edustaa Suomea valtionpäämiesten EU-huippukokouksissa. Aiemmin myös presidentti piti oikeutenaan osallistua niihin, jos katsoi tarpeelliseksi. Nyt Suomen edustaja on vain pääministeri. Muut huippukokouksen mahdolliset suomalaiset osallistujat ovat pääministerin avustajia.
Valtiovarainministerin rooli Euroopan unionin päätöksenteossa on sama kuin muidenkin ministerien. Hän ottaa osaa oman alansa ministerineuvoston kokouksiin.
Mutta nyt Suomen valtiovarainministeri näyttää ottaneen pääministerin paikan.
Uusin esimerkki tästä saatiin, kun Urpilainen vaati eilen julkisuudessa kaikkia euromaita mukaan kehittelemään uutta vakuusmallia, jos Suomen ja Kreikan sopimat vakuudet eivät käy.
Näinkö Suomi hoitaa nyt politiikkaansa Euroopassa? Valtiovarainministeri latelee puolueensa kesäkokouksessa ukaaseja muilla EU-jäsenmaille. Valtiovarainministeri sopii Suomen ja Kreikan välisistä lainatakuista. Ja valtiovarainministeri kertoo, mikä on Suomen hallituksen kanta keskeiseen Eurooppa-politiikan kysymykseen.
Miksi Katainen piilottelee Urpilaisen selän takana ja antaa tämän johtaa hallituksen politiikkaa?
Tehtiinkö SDP:n kanssa sellaiset sopimukset, että pääministeristä tuli vain marionetti?
Kataisen tulisi ryhdistäytyä, ottaa pääministerin tehtävä omiin käsiinsä ja palauttaa Suomen Eurooppa-politiikka sellaisille linjoille, joita kaikki edelliset hallitukset ja pääministerit puolueista riippumatta ovat rakentaneet.
Nyt kaikkien edellisten pääministerien työ rakentavan ja vaikuttavan Eurooppa-politiikan eteen on joutunut romukoppaan. Unionin politiikasta on tullut kotimainen keppihevonen ja Suomesta EU-häirikkö.
Urpilainen vakuutti puheessaan eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Porissa, että SDP ei tule antamaan periksi vakuusvaatimuksissaan. Uho on turhaa. Jo nurin mennyt sopimus vakuuksista Kreikan kanssa osoitti, että ”täydet vakuudet” on Urpilaiselle ja demareille hyvin joustava käsite.
Toisaalta joustavuutta nyt kyllä kaivattaisiinkin.
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

