Presidentinvaali sai uusia kierroksia
12.08. 04:02

Paavo Lipposen ilmoitus muutti presidentinvaalitilannetta. Kuva: Jari Laukkanen
Entisen pääministerin ja SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen mukaantulo tuo presidentinvaaleihin uutta sähköä. Kokoomuksen Sauli Niinistö, sai nyt ensimmäisen kovan luokan haastajan.
Lipposen päätös pelastaa SDP:n. Tuskin puolue enää jäsenäänestystä tarvitseekaan. Lipponen vaikuttaa ylivoimaiselta muihin esillä olleisiin verrattuna. Osa heistä ilmoittikin jo eilen luopuvansa.
Pahiten matto luisti Eero Heinäluoman alta. Häntä pidettiin SDP:n todennäköisimpänä ehdokkaana ennen Lipposen mielenmuutosta. Heinäluoman on tyytyminen eduskunnan puhemiehen paikkaan, vaikka hän tätä kirjoitettaessa ei ehdokkuusasiaansa ollut vielä ratkaissut. Ministeriäkään hänestä ei tullut.
Lipponen piti ulostulonsa hallussaan. Hän käytti hyväkseen sumeilematta Helsingin Sanomia, jonka varaan hän oli rakentanut näyttävän julkitulon. Uutispäivä Demarin apua hän ei kaivannut.
Muutenkin SDP tarvitsee nyt enemmän Lipposta kuin tämä puoluettaan. Lipposen rivien välistä saattaa nimittäin lukea myös luottamuksen puutetta ja arvostelua puolueen nykyjohtoa ja sen politiikkaa kohtaan.
Lipposessa ja Niinistössä on paljon yhteistä. Nämä kaksi miestä ovat jääneet jo syrjään politiikasta vaikka ovatkin entisiä puoluejohtajia, ministereitä ja puhemiehiä. Kummallakin on hieman hankala luonne, joka purkautuu joskus äksyilyyn. Heillä on myös talouspolitiikassa samantapaisia näkemyksiä. Tätä testattiinkin Lipposen hallitusten aikana, kun Niinistö oli valtiovarainministerinä.
Mutta on Lipposessa ja Niinistössä myös eroja. Niinistössä korostuu juristin ja pankkikamreerin ote. Lipponen on laaja-alainen poliitikko, jonka kielenkäyttö on joskus kekkosmaisen värikästä.
Mutta Lipposellakin on myös rasitteensa. Hän on jo 70-vuotias. Jos hänet valittaisiin, hän jäisi mitä ilmeisimmin vain yhden kauden presidentiksi. Kun hän on ikääntynyt, hänen hieman epädemokraattisilta vaikuttavat luonteenpiirteensä ovat korostuneet.
Sellainen ei oikein sovi maan isälle, jonka tärkein tehtävä on hoitaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. ”Yhteistoiminta” ei ole aina ollut Lipposen parhaita avuja.
Myös puoluekanta voi nousta sekä Lipposen että Niinistön tielle.
Lipponen on ollut omapäinenkin, mutta silti puolueensa mies. Hän on pitänyt Euroopan unioniakin ”sosiaalidemokraattisena projektina”, ja kiitti puheenjohtajan tehtävät jättäessään liikuttuneena SDP:tä: ”Puolue on antanut minulle kaiken.”
Vaikka Niinistökin on puolueensa entinen puheenjohtaja, hän on vetänyt usein sumeilematta eri linjaa. Silti hänen tielleen puolue voi nousta siten, että kokoomukselle huomataan kerääntyvän liikaa valtaa, jos sekä pääministeri että presidentti ovat kokoomuksesta.
On varmaa, että Lipposen myötä vaalit saavat uutta asiasisältöä, ja ehdokkaiden näkemykset nousevat aiempaa tärkeämmiksi. Sekä Niinistöä että Lipposta pidetään esimerkiksi Nato-myönteisinä, vaikkakin kumpikin välttelee sen sanomista. Kummatkin ovat myös pitäneet vilkasta – ja salaista – yhteyttä Yhdysvaltain suurlähetystöön, kuten Wikileaks-vuodot kertoivat.
Jos perussuomalaiset asettavat oman ehdokkaan, hän on Timo Soini. Neljäs kova ehdokas voi tulla vain keskustasta. Nyt tiedetään kokoomuksen ja SDP:n kortit. Keskustan mahdollisten ehdokasnimien ei siis tarvitse enää piilotella päätöksiään.
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

