Mitä nyt tarvitaan? Yleistä syyttelyä vai rakentavaa arviointia?
Vaalien jälkeen on keskustassakin käynnistynyt arviointikeskustelu.
Tarpeen se tietysti onkin. Vaalitulos ei valtakunnan mitassa ollut edes tyydyttävä.
Osattaisiinpa keskustella keskustalaisessa hengessä, rakentavasti ja konkreettisia vastauksia etsien!
Yleinen syyttely ja ylimalkaisuuksien hokeminen eivät nytkään auta.
Välttämätöntä on muistaa lähtökohdatkin.
Vain kaksi vuotta sitten keskusta sai suurvoiton tärkeimmissä eli eduskuntavaaleissa.
Se kertoi tavoitteekseen, että Suomi pannaan kuntoon. Sitä halusivat niin keskustaväki kuin äänestäjätkin.
Työtä on tehty menestyksekkäästi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän hallituksen johdolla.
Tämä pitäisi jokaisen nähdä ja tunnustaa.
Talous on lähtenyt kasvuun, työttömyys laskee, suuria ja pieniä investointeja tehdään.
Kaikki tulevaisuuden ennustajat näkevät valoa.
Keskustaväellä on syytä pikku ylpeyteen. Lupaus on pidetty.
Tiedossa oli, että ennen kuin näin alkaa tapahtua, on tehtävä myös ikäviä säästöpäätöksiä. Niitä ei kukaan rakasta.
Sekin oli tiedossa, että vastuussa olevien kannatus varmasti laskee.
Vastuussa oleva ei voi luvata kaikkea kaunista, niin kuin oppositio tekee.
Mutta säästöt ovat olleet välttämättömiä. Valtio ottaa yhä lisää velkaa monta miljardia vuodessa.
Mutta velalla elämisestä on päästävä.
Siitä on päästävä myös siksi, että siten hoidetaan köyhän asiaa ja Alkion perintöä.
Vanha viisaus kun kuuluu näin: ”Kunnossa oleva julkinen talous on köyhän paras ystävä.”
Nyt tarvittavat säästöt on tehty. Siksi hermot eivät saisikaan pettää.
Toinen peruskysymys on, että ei keskusta voi yksin määrätä. Sillä on vain 49 kansanedustajaa.
Yksin määräämiseen tarvittaisiin yli sata.
On siis tehtävä yhteistyötä. Ja sehän on selvä, että yhteistyöllä on hintansa.
Nyt monia hiertää kokoomus. Hallituksen politiikka on liian kokoomuslaista, sanotaan.
Jos hallituskumppanina olisi SDP, väitettäisiin, että politiikka on liian sosiaalidemokraattista.
Näitä henkimaailman tuntemuksia on vaikea todistaa oikeiksi tai vääriksi.
HS:n toimittaja Marko Junkkari: Vaikka keskusta vyöryttää hallituksessa kokoomusta mennen tullen, kokoomus ei ole siitä moksiskaan.
Yhden selityksen antaa Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Marko Junkkari (HS 15.4.): Junkkarin mielestä keskustassa elää ”kokoomustrauma”.
Mutta hänen kirjoituksestaan saa myös sen käsityksen, että kokoomus osaa suhtautua hallitustuloksiin paremmin kuin keskusta:
”Vaikka keskusta vyöryttää hallituksessa kokoomusta mennen tullen, kokoomus ei ole siitä moksiskaan. Kokoomuksen taktiikkana on näyttää iloista naamaa ja kehua hallitusta. Samalla he ottavat surutta kunnian hallituksen saavutuksista – kuten liikennekaaresta, vaikka se on keskustan ministerin johtama hanke…”
Hauska vertailu siis: Kokoomuksessa ajatellaan, että meneepä hyvin, vaikka menisi kuinka huonosti.
Keskustassa puolestaan niin, että meneepä huonosti, vaikka menisi kuinka hyvin…
Kannattaako kysyäkään, kummallako asenteella vaaleja voitetaan?
Keskusteluun on muutenkin syytä suhtautua myös kriittisesti.
Suomenmaan sivuillekin on etsiytynyt monen puolueen propagandisteja.
Heille sopii hyvin, että keskustassa mukiloidaan omaa väkeä.
Sille annettaisiin mielellään lisää vauhtia – ja erityisesti silloin, kun haetaan syyllisiä.
Syyllisen osaan sopii tietysti parhaiten puoluejohto. Muut osapuolet kun ovat äänestäjät sekä minä itse.
Äänestäjiä on paha syyttää. Vaalitulos on aina oikea.
Ja kukapa nyt itsessään vikaa näkisi?
Mutta olisiko syytä tarkastella sitäkin?
Teinkö minä itse kaiken sen, minkä olisin voinut tehdä?
Ryhdyinkö ehdokkaaksi? Puhuinko keskustan puolesta? Kirjoitinko lehtiin? Jaoinko materiaalia? Päivystinkö vaaliteltoilla?
Vaikka valtakunnan politiikalla on kunnallisvaaleihin vaikutus, varsinainen vaalitulos tehdään aina paikallistasolla, kunnissa.
Niin kävi nytkin.
Muuten ei voi selittää sitä, että monessa kunnassa keskustan kannatus kasvoi.