Suomenmaa Facebookissa RSS

Joko Soini uskaltaa vetää rajaa?

02.11. 03:58

Suomalaisen uusnatsiryhmän jäsenhakemusten päätyminen julkisuuteen on tuonut ilmi hämmentävän tiedon: perussuomalaisen puolueen eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on hakenut ”Suomalaisen vastarintaliikkeen” jäsenyyttä (Helsingin Sanomat 1.11.). Järjestö on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö.

Entistä hämmentävämmäksi tieto muuttuu, kun Pyysalo tiedetään perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juha Eerolan avustajaksi. Pyysalo kertoo HS:lle Eerolan tietävän hakemuksesta. Eerola on suhtautunut asiaan Pyysalon mukaan ”ihan hyvin”.

Vielä hämmentävämpää on, että Pyysalo ei ole varma, aikooko hän olla uusnatsiliikkeen kanssa tekemisissä tulevaisuudessa.

Avustaja Pyysalon toiminta ja varapuheenjohtaja Eerolan suhtautuminen asiaan kertovat karusti, että perussuomalaisten piirissä toimii äärioikeistolaisuutta ja suoranaista fasismia kannattavia suomalaisia. Heitä on siis eduskunnassakin.

Tapaus järkyttää varmasti monia perussuomalaisuuteen uskovia. Uusnatsismi on hitleriläisen rotuopin ja sotakiihkoilun ihannointia ja apinointia. Sopiiko sellainen perussuomalaiseen aatemaailmaan?

Puheenjohtaja Timo Soinia on ennenkin vaadittu tekemään pesäeroa perussuomalaisiin ujuttautuneisiin rasismin ja fasismin kannattajiin. Soini on tätä tilintekoa vältellyt. Häneltä on puuttunut rohkeutta. Uusnatsismin tuomitsemiseen sitä pitäisi ainakin löytyä.

Jos puolueen varapuheenjohtaja pitää uusnatsiksi haluavaa avustajanaan ja suhtautuu tämän maailmankatsomukseen ”ihan hyvin”, puolue on sotkeutunut jo syvälle.

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI