Hämmentävä uutinen
30.12. 04:00
Finanssikonserni OP-Pohjola on maksanut johtajilleen miljoonaosinkoja viime vuosina, kertoi Helsingin Sanomat eilen. Tuotot on siirretty ylimpien johtajien henkilökohtaisiin omistusyhtiöihin. Meklareille ja pankkiireille kehitetty palkitsemisjärjestelmä on ollut käytössä Pohjola Varainhoidossa ja Pohjola Corporate Finance -yhtiöissä.
Osingot on maksettu peruspalkan ja lisäpalkkioiden lisäksi.
Uutinen on hämmentävä. OP-Pohjola ryhmä on kasvanut osuustoiminta-aatteen varassa. Se on yhä osuuspankkien voimakas markkinointivaltti. Tähän aatteeseen ei kuulu nyt ilmennyt ahneus.
OP-Pohjola -ryhmä onkin kompastunut samaan ansaan mihin monet muutkin yritykset. ”Avainhenkilöiden” erinomaisuuden palkitsemiseen ei näytä olevan rajaa. Jos säädökset eivät anna muuten myöden, keksitään kiertotie.
Tällaisesta pitäisi päästä niin osuuspankkijärjestössä kuin muuallakin, semminkin kun järjestelyissä haiskahtaa myös laillinen veronkierto. Maksetaanhan osingoista pienempää veroa kuin ansiotuloista.
Tärkeintä olisi kuitenkin nähdä, että parhaitakaan työntekijöitä ei pitäisi päästää kiinni miljoonien palkkioihin. Huippuansioiden kiilto voi jopa houkutella virheisiin. Lehman Brothers -pankin kaatumisen johti juuri pankkisektorin osaajien ”taito” tehdä rahaa erilaisilla rahoitusinstrumenteilla. Heitäkin palkittiin aikansa – kunnes edessä oli koko maapalloa kurittanut lama.
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

