Suomenmaa Facebookissa RSS

Eripura oireilee Soinin riveissä

16.09. 04:05

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä kuohahti. Kuva: Jari Laukkanen

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon onneton nettikirjoitus, jossa hän piti sotilasvallankaappausta ja panssareita ratkaisuna Kreikan ongelmiin, nosti perussuomalaisten ryhmän erimielisyydet julkisuuteen.

Eilen puheenjohtaja Timo Soini joutui antamaan periksi Halla-ahon kannattajille, jotta hän olisi välttynyt arvovaltatappiolta ja välirikolta. Soini oli julkisuudessa luvannut erottaa Halla-ahon eduskuntaryhmästä kuukaudeksi, mutta ei saanut tahtoaan läpi. Eduskuntaryhmä ei totellutkaan enää puolueen puheenjohtajaa sokeasti. Kapina vältettiin, kun rangaistus lyhennettiin kahteen viikkoon. Välikohtaus saattaakin osoittaa, että mitä enemmän kokemusta uudet perussuomalaiset kansanedustajat saavat, sitä vaikeampi heitä on paimentaa.

Soinin keskiviikkona antamista lausunnoista saattoi päätellä, että hän alkaa olla jo koko lailla täynnä halla-aholaisten käytöstä. Uusin temppu eli Halla-ahon kirjoitus mustasikin koko puoluetta, johon kohdistuu mielenkiintoa myös ulkomailla. Joutuihan Soini joutui puolustautumaan yllättäviä kysymyksiä vastaan äsken Pietarissakin.

Halla-ahon kirjoitus oli huonoa mainosta myös Suomelle. Viesti levisi nopeasti ulkomaille. Kreikassa sitä siteerattiin laajasti. Lisämerkitystä se sai, kun Halla-aho on myös eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Maailmalla tiedetään hyvin Suomen onneton vakuuspolitikointikin.

On tärkeää, että Halla-ahon asemasta hallintovaliokunnan puheenjohtajana keskustellaan myös, vaikka nykyiset eduskunnan pelisäännöt eivät annakaan juuri mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei asiaan puuttunut, eikä Halla-aho aio itse erota vapaaehtoisesti. Mutta kuulostaa perin erikoiselta, jos valtakunnan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan valiokunnan puheenjohtaja pitää sotilasvallankaappausta ja väkivaltaa kelpo keinoina talouden tasapainottamiseksi – vaikkakin tällä kertaa kaukana kotimaasta.

Halla-ahon kirjoitus antaa aiheen puuttua suomalaisten Kreikka-puheisiin laajemminkin. Ne ovat olleet usein tarpeettoman loukkaavia. Poliitikotkin ovat syyllistyneet tyhmiin vertauksiin ja muuhun kielenkäyttöön.

Kreikka ja monet muutkin maat ovat eläneet yli varojensa. Tavallista kreikkalaista tästä ei pidä kuitenkaan ivata. He ovat samanlaisia ”peruskansalaisia” kuin muidenkin maiden ihmiset. He ovat vain äänestäneet ja sitten eläneet niiden nuottien mukaan, jotka päättäjiksi valitut ovat määränneet.

Talousvaikeudet ovat taitamattoman politiikan syytä. Siitä ovat vastuussa hallitukset ja talouselämän johtajat. He ovat tehneet vääriä päätöksiä, luottaneet virheellisiin ennustuksiin ja vältelleet ikäviä ratkaisuja.

Mutta niin Kreikassa kuin muuallakin talouden virheet maksatetaan niillä, jotka ovat vähiten voineet suuntaan vaikuttaa – tavallisilla kansalaisilla. Peruskreikkalaisten palkkoja ja eläkkeitä leikataan, työaikaa pidennetään, veroja kiristetään ja palveluja heikennetään.

Solidaarisuutta heille pitäisi osoittaa eikä ivapuheita.

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI