Suomenmaa Facebookissa RSS

Byrokratiaa ilman inhimillisyyttä

25.01. 04:00

Kansanedustaja Antti Kaikkosen ja hänen puolisonsa, entisen kansanedustajan Satu Taiveahon adoptioprosessi on päättynyt julkisuuteen kerrotun mukaan. Syynä tähän on Kaikkosta vastaan nostettu syyte.

Ratkaisu vaikuttaa täysin kohtuuttomalta ja epäinhimillisen byrokraattiselta laintulkinnalta.

Kaikkosen perheen pitkään odotettu adoptiohanke oli jo lähes selvä, kunnes sosiaaliviranomainen tulkitsi Nuorisosäätiön vaalirahoituksesta nostetun syytteen ja rikosepäilyn estävän adoption. Koska oikeusprosessissa voi mennä vuosia, koko adoptiohanke peruuntuu.

MTV3:n haastattelema Helsingin kaupungin adoptioryhmän johtava sosiaalityöntekijä Aulikki Haimi-Kaikkonen perustelee asiaa hämmästyttävällä tavalla. Hänen mukaansa rikosepäily on aina stressitekijä, joka vaikuttaa esimerkiksi perheen voimavaroihin.

Sosiaaliviranomaisella on nyt aivan liikaa tulkintavaltaa, jos sitä voidaan käyttää tällä tavoin.

Kaikkosen saama syyte ei varmasti tee häntä ja hänen puolisoaan kelpaamattomaksi adoptiovanhemmiksi. Sellaisia enkelipariskuntia ei olekaan, joiden elämässä ei joku stressitekijä vie välillä ”voimavaroja”. Silti näitä voimavaroja riittää varmasti siihen, että orpo afrikkalaislapsi pääsee paremman elämän alkuun.

Adoptioprosessia on hoidettava lapsen edun mukaisesti. Sitä on voitava kuitenkin arvioida ennen muuta inhimillisestä eikä byrokraattisesta näkökulmasta. Nyt on tehty lapsen kannalta epäinhimillinen päätös.

Suomalainen oikeusturva lähtee siitä, että kukaan ei ole syyllinen ennen kuin hänet on tuomittu. Ei syytöntä pidä silloin rangaistakaan.

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI