Asumisen toiveet ja todellisuus eivät kohtaa – kansalaisia pitäisi kuunnella enemmän
Asuntomarkkinoilla toiveet ja tarjonta menevät nyt kovaa vauhtia eri suuntiin. Kovassa huudossa olevia pienenpieniä asuntoja taitavat todellisuudessa haluta vain rakennuttajat ja kiinteistösijoittajat.
Tällaisen johtopäätöksen voi vetää kiinnostavasta aineistosta, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa jokin aika sitten (30.7.). Siinä selviteltiin lukijoiden vastauksia kysymykseen, millaista heillä on kotona.
Vastauksia tuli 13 400. Kysely ei ole tieteellinen tutkimus, mutta tulokset perin mielenkiintoisia.
Yksi johtopäätös koski kodin kokoa.
”Pienessä asunnossa ei haluaisi asua kukaan. Kyselyyn vastanneet yksin asuvatkin haaveilevat keskimäärin 72 neliön kolmiosta. Vastausten perusteella se on ihannekoko yhden ihmisen kodille.”
”Suurimmat ihannekodit ovat yrittäjillä, keskimäärin 135 neliötä ja viisi huonetta. Työttömät taas haluaisivat neljä huonetta ja sata neliötä. Pienimpään tyytyvät opiskelijat, mutta hekin haaveilevat 87 neliön kodista”, HS kertoi.
Kyse ei ole pelkistä mielihaluista. Lehden haastattelema hyvinvointitutkimuksen asiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta sanoo, että tyytymättömyys kotiin näyttää kytkeytyvän ahtauteen, yksinäisyyteen ja sotkuisuuteen. Kodilta kaivataan tilaa, ihmisiä ja järjestystä.
Vaikka ”pienessä asunnossa ei haluaisi asua kukaan”, asuntopolitiikan tuulet ovat nyt kokonaan erilaisia. Tilastokeskus kertoo, että uusien asuntojen koot ovat pienentyneet hämmästyttävää vauhtia:
Kun vuonna 2010 rakentamaan ryhdyttyjen asuntojen keskipinta-ala oli 91,9 neliötä, viime vuoden lukema oli 63,1 neliötä. Pääkaupunkiseudulla keskipinta-ala on pudonnut 72,9 neliöstä 58 neliöön ja muualla maassa 98 neliöstä 65,5 neliöön.
Jotkut tutkijat ja asiantuntijat ovat kehitystä tosin arvostelleet, mutta heidän äänensä on hautautunut kuulumattomiin.
”Pienessä asunnossa ei haluaisi asua kukaan.”
Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara sanoo (HS 12.6.), että Helsingissä on kansainvälisesti verrattuna jo nyt erittäin paljon pieniä asuntoja.
”Helsinki on kohtuullisen pieni kaupunki periferiassa, jossa on paljon tilaa. Meidän vetovoimamme ja kilpailukykymme eivät voi olla maailman pienimmät asunnot”, Vaattovaara sanoo.
Helsingin asuntotuotantotoimiston Att:n toimitusjohtaja Sisko Marjamaa kumoaa puolestaan väitteen, jonka mukaan nyt halutaan erityisen pieniä asuntoja.
”Eivät ihmiset halua pieniä asuntoja, vaan pieniä asumiskuluja. Pelkkien pienien asuntojen tuottaminen on vaaraksi kaupunkikehitykselle”, hän sanoo (Rakennuslehti 24.2.).
Vaikka asuminen on ihmisen keskeinen perustarve, asiakaslähtöisyys on tämän politiikan toteuttamisesta kaukana. Asunnot ovat paitsi liian kalliita, ne ovat liian pieniä, vääränlaisissa paikoissa ja usein tyypiltäänkin sopimattomia.
Tällaisen väitteen lisätueksi voisi esittää Kunnallisalan kehittämissäätiön uuden mielipidetiedustelun, jonka toteutti Kantar TNS Oy ja julkaisi Polemiikki-lehti (3/2017).
Sen mukaan 56 prosenttia suomalaisista asuisi mieluiten omakotitalossa, 59 prosenttia haluaa asua väljästi ja 64 prosenttia haluaa asua alueella, jossa saa olla omissa oloissaan, kenenkään häiritsemättä.
Eikö politiikan pitäisi puuttua jo asuntopolitiikkaan?