Pakkasvaroitus maaseudulle – kesällä
28.06. 04:00

”Hallitusohjelmaan olisi tarvittu lisää rahaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, jotta petojen määrä voidaan kunnolla selvittää.” Kuva: Suomenmaan arkisto
”Suomi saa hallitusohjelman, jollaista ei keskustan aikana olisi ikinä voitu saada läpi”, sanoi minulle yksi hallitusohjelman kirjoittajista ennen ohjelman valmistumista.
Hänen puheensa oli ikävä kyllä totta. Olemme tilanteessa, jossa Lapin tyttö ensikauden keskustan kansanedustajana ei voi kuin katsoa, että ”huh, mihin tässä on oikein tultu”.
Nyt pitää kysyä neuvoa kokeneimmilta edustajilta, että mitä voin tehdä, jotta olisin omalta osaltani torjumassa pahimpien esitysten toteutumista.
Hallitusohjelma on erityisen raskas minun kotiseudulleni.
Ajoneuvoveron huomattava korotus, liikenteen polttonesteiden portaittainen veronkorotus, asumisen keskittäminen taajamahelpotuksineen, kuntien valtionosuuksien hurjat leikkaukset, lukioverkon karsiminen, maatalouden tukien leikkaukset, Kemeratuen verovapauden poisto, ympäristön hallinnon roolia korostetaan ennestään ja niin edelleen.
Mietin varatuomarina tätä kokonaisuutta perustuslain pohjalta.
Voidaanko valtion leikkauksia ja muita toimenpiteitä keskittää näin voimakkaasti maaseudun ihmisiin? Maaseudun, joka on poliittisella kartalla juuri keskustan aluetta.
Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saisi asettaa eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Perustuslain 9 §:n mukaan kaikilla on oikeus valita asuinpaikkansa.
Juhannuspäivät olin kotonani Savukosken Nousulla laittamassa lampaita kesälaitumille.
Keritsin lampaita ja mietin katsoessani lammasta silmiin, että onkohan sinun kohtalosi joutua tänä kesänä karhun suihin. Mutta kun lampaat on laitettava laitumille.
Lueskelin keittiön pöydän ääressä hallitusohjelmasta, mitä siellä on sanottu petoasioista.
”Suurpetokannat on varmistettava kestävälle tasolle ihmisten ja tuotantoeläinten turvallisuustarpeet sekä luonnon monimuotoisuus huomioon ottaen. Salametsästykseen puututaan tehokkaasti.”
Kun tänään alkaa hallitusohjelman puiminen eduskunnan istuntosalissa, tulen sanomaan ainakin seuraavasti:
Porotalous on sodan jälkeisen historiansa pahimmassa tilanteessa. Tilanteen ovat aiheuttaneet pedot. Mitä lukee hallitusohjelmassa ainoana asiana porotalouden kohdalla? Siellä lukee, että ”vahingonkorvausjärjestelmää joustavoitetaan”.
Kyse on Pohjois-Suomelle erittäin tärkeästä perinteisestä elinkeinosta.
Nyt liiallisuuksiin mennyt niin sanottu luonnonsuojelu on tappamassa koko elinkeinon huomattavalta osalta poronhoitoaluetta.
Korvaukset ovat tärkeitä, mutta kohta vahinkoja ei enää tarvitse korvata osassa poronhoitoaluetta, kun ei ole mitä korvata.
Valtion tärkein asia on vahinkojen estäminen ja luonnon olosuhteiden tasapainottaminen.
Karhut tappoivat minulta viime kesänä 71 lammasta. Nyt on takana kolme pahaa vuotta ja tätä kesää pelkään todella.
Lähialueellamme eivät pedot olleet tätä ennen tappaneet koskaan kotieläimiä.
Elinkeinoltamme lammastaloudeltakin on pohja pois petojen vuoksi. Alueella, jossa elinkeinoa on voinut harjoittaa aina ennen turvallisesti.
Pedot kuuluvat luontoon, mutta eihän navettaakaan saa laittaa liian täyteen eläimiä, jotta eläimillä olisi hyvä olla ja ravintoa riittäisi kaikille.
Petoja, ennen kaikkea karhuja ja ilveksiä, on niin paljon, että luonto ei enää niiden määrää kestä. Valtion on puututtava tähän asiaan vakavasti ja nopeasti.
Vaikeuksissa ovat porotalouden lisäksi monet lammastilat, Suomen peurakanta ja monet luonnonvaraiset eläimet.
Vaarassa ovat myös monet maaseudun lapset. Tämän mittaluokan peto-ongelmaa ei ole Suomessa ollut koskaan.
Hallitusohjelmaan olisi tarvittu lisää rahaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, jotta petojen määrä voidaan kunnolla selvittää.
Lisäksi ohjelmaan olisi pitänyt kirjata selvästi, että viranomaisten tulee osallistua koko maassa peto-ongelman hoitamiseen.
Meillä keskustalaisilla on edessä työntäyteinen hallitusohjelman ruotiminen. Emmekä päästä hallitukseen lähteneitä ohjelman hyväksyneitä helpolla.
Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan
