Monet ovat äänestäjien tiet

08.02. 04:00

Suomessa on vuodesta 1906 lähtien ollut käytössä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.

Tämä tarkoittaa, sitä että jokaisella Suomen kansalaisella on valtiollisissa vaaleissa yksi, samanarvoinen ääni. Nykyisin äänestysikäraja on 18 vuotta.

Kun jokainen ääni on yhtä tärkeä, on jokaisella äänestäjällä tietysti samanlainen vastuu siitä, miten ääntänsä käyttää.

Sitä voi tietysti vain arvailla, millä perusteella jokainen valintansa tekee.

Viimeisimmät vaalit ovat alkaneet osoittaa, että äänestäjät ovat nykyään yhä liikkuvampia. Presidentinvaaleissa se on ollut havaittavissa jo aiemmin, mutta nyt näyttää siltä, että sama alkaa koskea myös muita vaaleja.

Kun vielä vuosikymmeniä sitten tiettyyn aatteeseen synnyttiin ja kasvettiin, nykypäivänä yhä useampi aktiivisista äänestäjistäkin liikkuu puolueiden välillä tai kokonaan ulkopuolella.

Osalle puolueetkin ovat yhden tekeviä ja valinta tehdään pelkästään henkilön perusteella.

Kun itse toimin päivätyössä aktiivipolitiikan ulkopuolella, pyrin aina parhaani mukaan kuulostelemaan, millä perusteella satunnaisesti politiikkaa seuraavat tekevät äänestyspäätöksen.

Viimeisimmistä vaaleista sekä Pekka Haaviston presidentinvaali- että perussuomalaisten eduskuntavaalimenestyksessä on samanlaisia aineksia.

Siinä missä vuoden takainen protesti eurokriisistä kanavoitui voimakkaasti Timo Soinin kautta, näissä presidentinvaaleissa Haaviston kannattavilla oli yhteinen teema, josta he itse käyttivät nimeä suvaitsevaisuus.

Molemmissa vaaleissa kannattajien oli helppo ilmoittaa kantansa ylpeydellä ilman, että mitään sen suurempia perusteluja poliittisesta linjasta tai asiakysymyksistä tarvitsi esittää.

Itselleni kaikista eniten ihmetystä aiheutti se, että Pekka Haaviston kannattajissa oli ilmeisesti samoja ihmisiä, jotka olivat vielä vuosi sitten äänestäneet perussuomalaisia.

On äärimmäisen mielenkiintoista, miten joku voi löytää peräkkäisissä vaaleissa ehdokkaakseen Pekka Haaviston ja Timo Soinin, jotka ovat poliittiselta linjaltaan, aatteeltaan ja arvomaailmaltaan kuin yö ja päivä.

Mikä voi olla se yhdistävä tekijä kirkkoon kuulumattoman liberaalin luonnonsuojelijan ja katolisen konservatiivin ilmastonmuutoskriitikon välillä?

Liikkuvien äänestäjien rinnalle ovat tulleet poukkoilevat äänestäjät, jotka luontevasti vaihtavat taustaryhmästä toiseen sen mukaan, mikä itselle tuntuu juuri sillä hetkellä sopivimmalta.

Ehdokkaita tai puolueita myös harvoin arvioidaan kokonaisuutena, vaan päätös tehdään yleensä jonkin tietyn asian mukaan. Tällöin oma päätös on tietysti myös helposti perusteltavissa.

Keskustalle tämä tietysti avaa uuden mahdollisuuden kevään kuntavaaleja ajatellen. Aiemmat vaalit eivät äänestäjien päätöksissä paljon merkitse.

Jokaisen puolueen on ansaittava jokainen kannattajansa. Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanja antaa uskoa siihen, että lähtötilannetta tärkeämpää on kampanjoinnin onnistuminen.

Jos saamme haettua sellaisen teeman, joka puhuttelee suurta osaa kansalaisista, sen taakse voidaan saada paljonkin ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä aiemmin keskustaa äänestäneet.

Puoluetta enemmän korostuu se, miten ihmisiä saadaan puhuteltua sekä johtohenkilö, joka antaa kasvot ulostulolle.

Kunnallisvaalit ovat siinä mielessä erilaiset, että paikalliset asiat nousevat usein niissä valtakunnallisia tärkeimmiksi.

Mutta uskallan ennustaa, että siitä huolimatta valtakunnalliseen keskusteluun nousee yksi teema ylitse muiden samalla tavalla kuin muissakin viime vaaleissakin on noussut. Tällä hetkellä näyttää selvästi, että se on kuntarakenne tai pakkoliitokset, mutta syksyä kohti mentäessä voi keskusteluun ehtiä tulla mukaan myös jotain aivan muuta.

Niin monet kuin äänestäjien tiet ovatkaan, polut varmasti kohtaavat jatkossakin keskustan kanssa.

Juho Mattila

puoluevaltuuston puheenjohtaja