Liian monella on paha olla

04.10. 04:00

”Vaikka moderni lääketiede on voittokulkunsa aikana selättänyt tauteja yksi toisensa jälkeen, mielen sairastumista emme ole vielä pystyneet taltuttamaan.” Arkistokuva:Jari Laukkanen

Kevään vaalikentillä kohtasin usein ihmisiä, joita oma tai läheisen paha olo oli koskettanut. Moni tuli sanomaan, ettei tahdo jaksaa taakkansa kanssa.

Vaikka moderni lääketiede on voittokulkunsa aikana selättänyt tauteja yksi toisensa jälkeen, mielen sairastumista emme ole vielä pystyneet taltuttamaan.

Vaikka suomalaisten tulot ovat sadassa vuodessa viisitoistakertaistuneet, ei vauraus ole tuonut asiaan ratkaisua. 700 000 suomalaista joutuu aloittamaan päivänsä jonkinlaisella masennuslääkkeellä. Määrä on hurja.

Kaiken kaikkiaan noin 120 000 työikäistä suomalaista on poissa työelämästä mielenterveysongelmista johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Huolestuttavinta on, että kaikki eivät suinkaan ole lähempänä kuuttakymmentä, vaan nuoria aikuisia joiden pitäisi olla elämänsä vedossa.

Joka päivä viisi alle 35-vuotiasta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysoireilun vuoksi. Vuodessa heitä kertyy kaksi tuhatta, ja kaiken kaikkiaan eläkkeellä on tällä hetkellä 25 000 nuorta aikuista.

Jos yksi kolmekymppinen nuori aikuinen putoaa työelämästä uransa alkumetreillä, on kolmenkymmenen muun jaksettava painaa vielä vuosi pidempään paikatakseen tästä syntyvän aukon.

Nuorten työelämässä pitäminen on tässäkin valossa parempi ratkaisu kuin eläkeiän pakkonosto.

Mitä nuorten aikuisten työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi sitten voidaan tehdä? Uskon, että työelämään tarvitaan enemmän joustoa, jotta elämän ruuhkavuosia viettävät kolmekymppiset pystyisivät paremmin yhdistämään esimerkiksi työn, perheen ja vapaa-ajan.

Minun sukupolvelleni työ on osa tasapainoista, hyvää elämää, mutta yhtä paljon painavat myös lähimmäiset ja harrastukset.

Keväällä Suomen Akatemian tutkimusponnistus, jossa seurattiin koko 1987 syntynyttä ikäluokkaa, kertoi että joka viides suomalaisnuori oli 21 vuoden ikään mennessä saanut hoitoa mielenterveysongelmiin.

Kaikista surullisinta minusta oli, että ongelmat olivat selkeästi yleisimpiä köyhistä perheistä tulevilla nuorilla. Nämä nuoret ovat laman lapsia, jotka kokivat sosiaaliturvan ja peruspalveluiden leikkaukset.

Kouluterveyskyselyjen mukaan noin kymmenesosa peruskoulun yläluokkalaisista ja toiseen asteen opiskelijoista voi pahoin. Usein juuri heillä on korkein kynnys hakea apua ongelmiinsa – eikä sitä aina ole edes saatavilla.

Puolessa lukioista ja ammattioppilaitoksista ei ole lainkaan ammattitaitoista henkilökuntaa auttamassa masentunutta nuorta.

Sosiaali- ja terveysministeriön pöydällä on esitys laista, jolla taattaisiin kaikille lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville oikeus päästä tarvittaessa koulukuraattorin tai – psykologin pakeille. Odotan jännityksellä, tuleeko uusi peruspalveluministeri esittämään tätä eduskunnalle.  

Loppusyksyn eduskuntatyön ruisleipää tulee olemaan ensi vuoden budjetin käsittely.

Aion vahtia, että sakset eivät käy nuorten, lapsiperheiden ja mielenterveyspalvelujen kohdalla. Nämä leikkaukset kun erääntyvät maksettavaksi tulevaisuudessa, sen opimme viime lamasta.

Pikemminkin meidän pitäisi synkästä taloustilanteesta huolimatta parantaa erityisesti mielenterveysongelmia ehkäiseviä palveluita, sillä ne maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Pienellä rahalla voi tehdä hyvin paljon.

Parasta kuitenkin olisi, että ongelmien ei annettaisi mennä niin pitkälle, että tarvitaan ammattiauttajaa.

Jotain puhuttelevaa on menneen ajan talonpoikashengessä, johon kuului koko pitäjän vahva yhteisöllisyys ja laaja perhekäsitys.

Koko perhe isovanhempineen saattoi asua samassa pihapiirissä ja toisista pidettiin huolta. Pienen palan voisimme tästä tuoda nykypäiväänkin.

Paljon pahaa pystyttäisiin ehkäisemään, jos muistaisimme kaikki välillä kysyä perheenjäseneltä, työkaverilta tai naapurilta, miten Sinä jaksat.

Tuomo Puumala

kansanedustaja

varapuheenjohtaja