Kreikka raivostuttaa – vai onko se oikeassa?
04.11. 04:00

”Ensin muu Eurooppa yrittää kuukausikaupalla selvittää helleenien sotkuja, ja sitten kun jotain saadaan viimeinkin aikaan, Kreikka arvuuttelee, että ehkä emme suostukaan...” Kuva: Louisa Gouliamaki/Lehtikuva/AFP Photo
Ihan raivostuttaa! Nyt ne kreikkalaiset aikovat muka äänestyttää kansalaisilla pelastuspaketistaan!
Ensin muu Eurooppa yrittää kuukausikaupalla selvittää helleenien sotkuja, ja sitten kun jotain saadaan viimeinkin aikaan, Kreikka arvuuttelee, että ehkä emme suostukaan...
Vai onko Kreikan pääministerin päätös sittenkin terveellinen muistutus siitä, mitä Euroopan unioni on kaikessa hienoudessaan, tehokkuudessaan ja tuloksellisuudessaan tehnyt demokratialle?
Samaa kysymystä olemme sivunneet nyt Suomessakin. Voiko pääministeri luvata Suomen puolesta, että sitoudumme siihen ja siihen? Vaikkapa neljätoista miljardia ja korot päälle?
Taitaa voida.
Suomen perustuslain toinen pykälä kyllä sanoo, että ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, mutta lisää samaan hengenvetoon: ”...jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”
Kansa on siis ikään kuin lainannut valtiovaltansa eduskunnan käyttöön.
Seuraava perustuslain pykälä on nimeltään ”Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi”: Siinä on kolme momenttia. Ensimmäiset kuuluvat näin:
”Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.”
Jos siis pääministeri sopii jotain unionimaiden tai euromaiden muiden johtajien kanssa, ja eduskunta hyväksyy tämän, asia on sujunut paragrafien mukaan.
Mutta miten demokratia toteutuu, kun Euroopan unionin johtajat pitävät huippukokouksiaan ja tekevät suuria päätöksiä? Kourallinen ihmisiä ratkaisemassa suljettujen ovien takana 500 miljoonan asioista? Kuinka usein kansalliset hallitukset ja parlamentit ovat näiden kokousten jälkeen selkä seinää vasten?
Suomessa EU-asioiden käsittelyä on tosin yritetty järjestellä eduskunnan kannalta niin hyvin kuin mahdollista. Eduskunnan suuri valiokunta on EU-valiokunta. Se kokoontui tänä kesänä kuumimpaan loma-aikaakin, antoi Suomen EU-neuvottelijoille eduskunnan valtuuksia ja ruoti neuvottelujen tuloksia. Suuren valiokunnan puheenjohtaja on ollut tärkeinä hetkinä kaiken aikaa puhelimen tavoitettavissa.
Muissa maissa on seurattu kateellisina.
Silti Suomenkin järjestely on enemmän jälkikäteistä tiedoksi saattamista kuin aitoa osallistumista päätöksentekoon. Suuri valiokuntakin saa tietää päätöksistä vasta, kun ne on tehty. Muulle eduskunnalle, puolueille ja kansalaisille kerrotaan vielä myöhemmin.
Mutta sellaista edustuksellisuus on. Emmehän me kaikki mahdu torille pitämään huutoäänestystä. Osaisimmeko osallistua vaikeisiin asioihin? Ymmärtäisimmekö kaikkea? Tekisimmekö viisaita vai tyhmiä päätöksiä?
Mutta eivät asiat mene silloinkaan ihan oikein, jos 27 päättää 500 miljoonan puolesta – ja vain yksi ihminen edustaa yhtä kansakuntaa.
Sana ”demokratia” tulee kreikan kielestä – niin kuin moni muukin länsimaisten kielten ilmaus. Ateenassa toteutettiin demokratiaa jo 2 500 vuotta sitten.
Näyttäisikö Ateena nytkin jotain valoa?
Haistelin itsekin kyynelkaasua syyskuun lopulla Syntagma-aukion laidoilla. Kyynelkaasu on väkevä aine. Se tunkeutuu hengityselimiin, tukkii sieraimet ja tuntuu kurkussa pitkään.
Eivät mielenosoittajat osanneet sanoa ollenkaan tarkasti, mitä he halusivat. Mutta sitä he eivät hyväksyneet, mitä heidän päänsä menoksi punottiin. He uskoivat, että korruptio ja yhteisten varojen väärinkäyttö eivät lopu. Niinpä he halusivat ajaa Kreikan poliittiset päättäjät matkoihinsa.
Osaisivatko uudet päättäjät paremmin? Hyvä kysymys. Mutta jos demokratia onkin myös sitä, että kansakunnalla on oikeus lyödä vaikka päänsä mäntyyn?
Kuluneen vuoden suuri eurooppalainen ponnistus on ollut kansakuntien taistelu markkinavoimia vastaan. Sen demokratia on selvästi hävinnyt.
Nytkin puolivauhkoina äimistelemme Kreikan pääministeriä, kun pörssikurssit laskevat ja korot nousevat. Pyhät Markkinavoimat ovat vihaisia.
Kansakunnat päästivät pedon irti ja yrittävät nyt olla niin kiltisti, että eivät joutuisi syödyiksi.
Voisimmeko jotain? Tavalliset itsenäiset valtiot eivät sellaiseen työhön yksin pysty. Mutta sitäkin varten Euroopan unioni on, että sillä olisi tarpeeksi voimaa taistella yhteisiä vihollisia vastaan. Niitä on paljon: ympäristön saastuminen, köyhyys, terrorismi, ilmastonmuutos – ja talouden rajoittamattomalta tuntuva ylivalta.
Ehkä siis Kreikan pääministerin päätös on sittenkin parasta, mitä koko talouskriisin aikana on tapahtunut – toteutui se tai ei. Jospa se herättäisi meissä jonkin ajatuksen kansanvallan puolesta. Käytännössä se tosin voi suistaa Kreikan kaaokseen ja koko Euroopan – ja myös Suomen – suuriin ongelmiin.
Mutta se voi olla myös vakava muistutus siitä, että demokratiassa valtiovalta ei kuulu markkinavoimille vaan kansalaisille.
Palatkaamme toisenkin käytössämme olevan sanan alkulähteille.
Varhaisen demokratian Ateenassa henkilöä, jota politiikka ei kiinnostanut, kutsuttiin idiootiksi.
Juha Mauno
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

