Kohti eläkeratkaisuja

21.02. 04:00

”Nuori sukupolvi joutuu tekemään väistämättä enemmän ja pidempään töitä.” Arkistokuva: Paula Åström

Matti Vanhasen kuuluisasta hiihtoretkestä Rukan lumille on kulunut kolme vuotta. Keskustalaisen pääministerin avaus eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen herätti valtavan myrskyn.

Silloinen hallitus antoi eläkeikäkysymyksessä periksi ja työmarkkinajärjestöt lupasivat puolestaan sopia keinoista, joilla eläkkeellesiirtymisen odotetta nostetaan uskottavalla tavalla vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.

Vaikka eläkeikään ei välitöntä ratkaisua saatukaan, oli suomalaisen työelämän ja valtion talouden kestävyyden kannalta oli erittäin hyvä asia, että Vanhasella oli rohkeutta puuttua keskustelunavauksellaan kipeään ja arkaan asiaan. Hänen tyylissään ja tavassaan olisi ehkä ollut hiomisen varaa, mutta varsinaisessa asiassa oltiin oikeilla jäljillä.

Kuluneen kolmen vuoden aikana Suomessa on keskusteltu työelämästä valtavasti. Monia parannuksia on jo saatu aikaan. Kovasta puheesta seurasi paljon pehmeitä keinoja, joilla on voitu edistää suomalaisten jaksamista työelämässä. Uskon, että sillä on ollut tavalla tai toisella vaikutusta meidän jokaisen elämäämme.

Ilmapiiri on muuttunut muutamassa vuodessa paljon. Kolme vuotta takaperin Ylen teettämässä tutkimuksessa vain 19 prosenttia kansalaista kannatti eläkeiän nostamista. Alkuvuodesta 2012 julkaistiin Talouselämä-lehden mielipidetiedustelu, jonka mukaan jo 61 prosenttia kansalaisista hyväksyy eläkeiän nostamisen tietyin ehdoin nykyisestä ikärajasta 65 ikävuoteen.

Kannatan vahvaa yhteisen sopimisen kulttuuria. Eläkeasia on nyt ensisijaisesti työmarkkinajärjestöjen käsissä. Heidän on kuitenkin korkea aika jo siirtyä sanoista ja työryhmistä tekoihin.

Nykyisillä toimenpiteillä ja edellisellä eläkeuudistuksella on ollut myönteisiä vaikutuksia. Mutta ne eivät riitä. Tahti on turhan hidas. Viime vuonna eläkkeelle siirtymisen ikä nousi 0,1 vuodella 60,5 vuoteen.

SAK sen sijaan teki merkittävän kädenojennuksen kertoessaan olevansa valmis keskustelemaan eläkeiän korottamisesta, jos muut toimenpiteet eivät pure. He ovat ymmärtäneet aivan oikein, että mitään keinoja ei pidä etukäteen sulkea työkalupakista.

Yhteiskunnan suurimmaksi jarrumieheksi on nyt osoittautumassa SDP. Valtiovarainministeripuolue haluaa vastuuttomalla tavalla siirtää keskustelun hamaan tulevaisuuteen.

Näin monimutkaisella asialla ei ole helppo tehdä oppositiopolitiikkaa. Helpompaa olisi heittäytyä populistiksi ja sanoa, että mitään ei tarvitsisi tehdä.

Haluan kuitenkin olla rehellinen itselleni ja sukupolvelleni. Ajattelen niin, että jos vastakkain asetetaan eläkemaksujen mojova korotus tai nykyisten ja tulevien eläkkeiden leikkauksen taso sekä eläkeiän nosto, on eläkeiän nosto reilumpi ja kannattavampi vaihtoehto.

Ymmärrän, että eläkekeskustelu koetaan ahdistavana ja ikärajan nosto pelottavana. Onkin syytä terävöittää viestiä siitä, että muutos koskee ennen muuta tulevia sukupolvia, ei niinkään nyt lähivuosina eläköityviä.

Nuoren sukupolven kannalta työnteko ja itsensä elättäminen muotoutuu turhan raskaaksi, jos eläkemaksuja joudutaan korottamaan tuntuvasti. Työnantajalle eläkemaksujen korottaminen tarkoittaa palkan päälle tulevien sivukulujen kasvamista. Kynnys työntekijän palkkaamiseen kasvaa entisestään, jos sivukulut aina vain kasvavat.

Suomella ei ole varaa hinnoitella itseään ulos globaalissa kilpailussa. Työ ei saa maksaa liikaa.

Kaikkiaan eläkeasia on vahvasti sukupolvikysymys ja joustoa tarvitaan nyt myös nuorilta ihmisiltä. Suomi ikääntyy ja työtä tekevää väkeä on yhä vähemmän. Eläkkeet on luvattu maksaa ja se lupaus pitää. Se tarkoittaa, että nuori sukupolvi joutuu tekemään väistämättä enemmän ja pidempään töitä.

Toisaalta nyt syntyvä sukupolvi elää paljon pidempään kuin edelliset. Voi käydä niin, että työelämään päädytään kolmikymppisenä, eläkkeelle jäädään kuusikymppisenä ja elämää on vielä sen jälkeen kolmekymmentä vuotta jäljellä.

Ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista, että elämästä kaksi kolmasosaa ollaan työelämän ulkopuolella. Siinä tapauksessa hyvinvointiyhteiskunnalle saa heittää hyvästit.

Eläkeiän korottamista vastustetaan sillä perusteella, että mekaaninen ikärajan nosto ei auta, jos kuitenkin ihmiset jäävät eläkkeelle ennen aikojaan. On totta, että ihmiset pitää joka tapauksessa saada jaksamaan paremmin työssään.

Ikäjohtaminen on asia, joka ontuu pahasti. Muun muassa työeläkeputkea käytetään väärin, se nähdään pehmeänä keinona irtisanomiselle. Samalla työnantajat havittelevat osa-aikaeläkejärjestelmän romuttamista. Tämä ei käy – parempi osa-aikaisestikin töissä kuin kokonaan sivussa, jos katsotaan puhtaasti kansantalouden näkökulmaa.

Puhumattakaan inhimillisestä puolesta – työ luo osallisuutta ja tekee merkitykselliseksi. Kaikesta huolimatta jo nyt 2/3 työntekijöistä jää eläkkeelle terveenä ja normaalissa vanhuuseläkeiässä. Heistä moni on erittäin hyväkuntoinen ja myös työhaluinen.

Myös herraosastolla on peilinkatsomisen paikka. Eläkekeskustelu kaipaa esimerkin näyttäjiä. Jos suurten yritysten johto lähtee varhennetulle eläkkeelle reilusti alle kuusikymppisenä, ei eläkeiän nostaminen paljon työntekijöitä innosta.

Kun päälle päätteeksi lukee uutisia johtajien optioista ja veronmaksajien rahoilla järjestellyistä lisäeläkkeistä, ei talkoohenkeä tahdo löytyä muiltakaan yhteiskunnasta.

Annika Saarikko

kansanedustaja

Keskustan varapuheenjohtaja