Kirje Paavolle – ja meille kaikille

16.09. 04:00

Hän on Suomen Keskustan kunniapuheenjohtaja. Hän on ollut eduskunnassa viidellä vuosikymmenellä. Hän on toiminut Suomen ulkoministerinä pitempään kuin kukaan muu. Hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen ja eurovaalien ääniharava. Hän on valtiotieteen tohtori, uskomattoman ahkera kirjoittaja, yrittäjä...

Aiemmin jo kaksi kertaa hänet on nimetty keskustan presidenttiehdokkaaksi – ja nyt taas.

Hän on Paavo Väyrynen.

Sinuun, Paavo, liittyy mielessäni monenlaisia luonnehdintoja.

Olet isänmaallinen suomalainen ja aatteellinen keskustalainen.

Keskustalle tärkeät asiat ovat myös Sinulle henkilökohtaisesti tärkeitä: tasa-arvo, maaseutu ja maakunnat, sivistys ja itsensä kehittäminen, yritteliäisyys, innostus tarttua uusiin mahdollisuuksiin...

Ja kas, nämä asiat ovat tärkeitä myös Suomelle.

Poliitikko tietenkin olet, ja isolla kirjaimella. Ajattelet itse ja sanot suoraan – mutta näet myös pelin ja sen kuviot, sinne seitsemän siirron päähän. Ja poliitikko olet silläkin tavoin, että et ole koskaan tavoitellut virkapaikkoja. Olet ollut valmis vain luottamustehtäviin, kansalaisten edusmieheksi.

Olet rohkea, hirmuisen rohkea.Vaikka kaikki muut näyttäisivät olevan toista mieltä, saatat esitellä kylmän rauhallisesti ja ikään kuin päivänselvänä asiana, että ihan toisinhan asia on. Ja uskot itseesi kuin vuoreen.

Mutta vastavirtaan nousee lohen suku...

Aina Sinua kuunnellaan – vaikka ei aina seuratakaan. Ja olet itsepäinen ja jääräpäinenkin, oikea tahtoihminen. Mutta sellaisia ominaisuuksia tarvitaankin, jotta voi taistella.

Arvostan Sinua suuresti. En kyllä ole ollenkaan aina kanssasi samaa mieltä. En aina pysy edes kärryilläkään. Tunnustan rehellisesti, että nytkin ajattelin, kun ilmoitit kohta vaalien jälkeen tavoittelevasi keskustan presidenttiehdokkuutta, että kaikkea sitä pitää vielä nähdäkin... Että eiköhän sen Paavon aika ole jo ohi...

Mutta enpä ajattele enää.

Tärkeintä on, että keskustalla on oma presidenttiehdokas. Ehdotukset Sauli Niinistön leiriin hyppäämisestä ennen alkueriä olivat aivan hölmöjä. Presidentinvaali ilman keskustalaista ehdokasta olisi sama kuin olisi pantu lappu luukulle: ”Lopetettu.”

Muita ehdokkaita ei ilmaantunut. Ei vaikka kuinka maaniteltiin. Väyrynen oli ainoa, joka uskalsi.

Yhtä tärkeää on, että keskustan ehdokas ei jää jalkoihin, kun ehdokaskilpa alkaa. Niinistö, Paavo Lipponen ja Timo Soinikin ovat kovia miehiä. Keskustan ehdokas on nyt vähintään samaa sarjaa, kokemukseltaan ylivertainenkin.

Keskustan vastustajat puhuvat Väyrysestä mitä puhuvat. Lopulta heidänkin on arvostettava hänet korkealle. Tulee ”titaanien taistelu”, kirjoitti Uutispäivä Demari. Kansan Uutiset pitää mahdollisena Väyrys-ilmiön syntyä.

Onhan edellä jo perusteluja, miksi itsekin olen sulanut Väyrysen ehdokkuudelle. Mutta tärkein on tässä:

Väyrynen on keskustalainen. Kukaan muu ehdokas ei ole, ei sinne päinkään.

Vaikka olen siis Väyrysen kanssa usein eri mieltä, hänen mielipiteensä on minulle – ja koko keskustaväelle – aina tärkeä ja merkittävä. Sitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Se pakottaa joka kerran ajattelemaan.

Ja usein on mielessään myönnettävä, että Paavo on kyllä asiassa aivan oikeassa, mutta tuommoista politiikkaa ei nyt vain voi ajaa...

Puheenjohtaja Mari Kiviniemi väänsi asian rautalangasta näin: Ei meidän tarvitsekaan olla kaikesta samaa mieltä.

Totta. Sellainen vaatimus sopii vain totalitarismiin. Jokaisessa puolueessa on hyväksyttävä tai ainakin siedettävä monenlaisia mielipiteitä. Monissa asioissa ei kukaan voi sanoa sitäkään, mikä on juuri ”oikea” keskustalainen näkemys. Yhtä ”oikeita” voi olla muitakin.

Ja onko Lipponen kaikessa SDP:n linjalla? Ei varmasti. Entä Niinistö? Hah! Minkälaisia ehdokkaita olisivat olleet ne ”puolueiden ulkopuolelta tulevat”, joita keskustan keskusteluissakin on haikailtu? Puolueen linjalla joka asiassa, vai? Jorma Ollilakin? Tai joku piispa?

Yritänpä silti antaa pari neuvoa sinne ehdokastaipaleelle:

Älä turhaan jurnuta vanhoja. Katso vain eteen päin. Menneisyyttä ei voi enää muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vielä vaikuttaa. Myönnä joskus, että olet väärässä. Jätä strategiat vähemmälle ja rakenna enemmän yhteistyötä. Äläkä turhaan tappele tuulimyllyjä vastaan.

Ja: arvosta muidenkin näkemyksiä.

Kirjahyllyssäni on monta kirjaasi. Nekin kuvaavat hengenlahjojasi. Väitöskirjasta pamfletteihin, käännöstyöstä muistelmiin.

Joissakin kirjoissani on omistuskirjoituksesi. ”Juhalle! Paavo.” Ne ovat arvokkaimpia.

Olen huomannut, että kirjojesi kanssa voi juuri ja juuri yrittää väitellä. Sinun kanssasi ei.

Odotan jännittyneenä vaalikeskusteluja niinistöjen ja lipposten kanssa!

Juha Mauno