Hän osaa yllättää aina
10.02. 04:00

”Puolueen puheenjohtajan valitsee puoluekokous.” Kuva: Paula Åström
Ymmärrätte nyt varmaan, kun kokeneet politiikan toimittajat rakastavat Paavo Väyrystä. Hän osaa yllättää aina ja kaikki.
Toisaalta saattoi hänen lähtöään keskustan puheenjohtajakilpaan myös odottaakin. Jättimäinen kuntakierros ja erinomainen tulos presidentinvaalissa pohjustivat sitä.
Onhan sitä mietitty, mitä Paavo nyt aikoo. Virtaa hänellä näyttää olevan yhä kuin pienessä pitäjässä mutta ei asemaa sen enempää Suomen kuin Euroopankaan parlamentissa – eikä politiikassa muutenkaan.
Keskustan kunniapuheenjohtajuuskin on enemmänkin kunniavirka kuin toimen miehen titteli.
Nyt kuultiin, että kyllä Paavo aikoo...
Väyrynen siis haastaa Mari Kiviniemen. Näin voi sanoa, vaikka puheenjohtajiston ja puoluesihteerin paikat ovatkin auki aina kahden vuoden välein. Kiviniemi on kuitenkin kertonut haluavansa jatkaa. Ehkä muitakin ehdokkaita ilmaantuu.
Tulee varmaankin jäsenäänestys. Päätösvalta sen pitämisestä on tosin puoluehallituksella. Mutta tuskin se käy poikkiteloin.
Kannattaa panna merkille, että jäsenäänestys on neuvoa-antava, ja puheenjohtajan valitsee – jäsenäänestyksestä huolimatta – puoluekokous.
Näin asiasta sanotaan Suomen Keskusta r.p.:n säännöissä:
”Puolueen puheenjohtajan valinnasta voidaan puoluehallituksen päätöksellä järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys. Äänioikeutettuja jäsenäänestyksessä ovat 15 vuotta täyttäneet puolueen perusjärjestöjen henkilöjäsenet.
Neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen voi puolueen perusjärjestö esittää ehdokkaaksi yleisen kokouksensa päätöksellä 18 vuotta täyttäneen puolueen jäsenen. Jäsenäänestykseen puheenjohtajaehdokkaaksi nimettävällä tulee olla takanaan vähintään kymmenen Keskustan perusjärjestön yleisen kokouksen esitystä tai yhden piirin yleisen kokouksen esitys.
Äänestys suoritetaan puolueen jäsenäänestyssäännön mukaisesti. Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen voittaa henkilö, joka saa äänestyksessä eniten ääniä.
Puolueen puheenjohtajan valitsee puoluekokous.”
Kun puoluekokous on kesäkuun toisena viikonloppuna (8.-10.6.), on jäsenäänestys pidettävä viimeistään toukokuun lopulla. Siitä päätettäneen 27.4. pidettävässä keskustan puoluehallituksessa. Jotta tämä olisi mahdollista, kilpaan mukaan haluavien ehdokkaiden on ilmoittauduttava ennen sitä.
Aikaa pohtimiseen on siis vielä, yli kaksi kuukautta. Mutta toisaalta: Paavon juna on jo liikkeellä.
Muutaman toivomuksen esitän.
Ensin: Älkäämme heti innostuko sisäisestä puheenjohtajapelistä niin, että muut isänmaan asiat jäisivät sivuun.
Kaksi näistä isänmaan asioista on ylitse muiden. Ensiksi: kuntauudistusesityksiin on puututtava nopeasti, laajasti, perustellusti ja kuntalaisia kuunnellen. Toiseksi: kunnallisvaalien ehdokkaat on etsittävä.
Vasta sitten antautukaamme puheenjohtajapelin viehätyksiin – ja syövereihin.
Siihenkin esitän toivomuksia:
Käyttäisimme tulevat kuukaudet niin, että puoluekokousta ja puheenjohtajavaalia edeltävä aika nostaisi keskustaa taas politiikan ykkösriviin.
Pois siis riita ja kilpailijoiden mustamaalaus. Sellaisesta hyötyvät vain muut puolueet. Sitä paitsi, voihan käydä niinkin, että joku muu valitaan kuin minun ehdokkaani.
Katse asioihin, suuriin ja pienempiinkin.
Mihin suuntaan keskustaa pitää luotsata? Mitä ehdokkaat ajattelevat Euroopan unionista ja eurosta? Miten he tehostaisivat aluepolitiikkaa? Miten he ratkaisisivat pääkaupunkiseudun tulevaisuutta? Mihin suuntaan he veisivät verotusta? Mitä he ajattelevat yhteistyöstä muiden puolueiden kanssa? Miten he pitäisivät maaseudun elävänä – ja monia muita ”keskustalaisen vaalikoneen” kysymyksiä.
Ja samalla, kun keskustaväki testaa puheenjohtajaehdokkaitaan, käsillä on koko puolueelle elintärkeä mahdollisuus. Keskusta voi samalla käydä kamppailua yhteiskunnallista apatiaa vastaan. Keskusta voi antaa uutta toivoa syrjäseutujen tai kaupunkien lähiöiden asukkaille, jotka eivät tahdo saada ääntään kuuluviin.
Minkälaisesta puusta hyvä puheenjohtaja on tehty?
Tarvitaan aatetta. Tarvitaan asiaosaamista. Tarvitaan oikeaa ymmärrystä puoluedemokratiasta. Tarvitaan taitoa esiintyä. Tarvitaan hyvää asennetta.
Lopuksi muistutan tärkeästä asiasta. Keskustan nykyinen johtoviisikko on valittu tehtäviinsä kahdeksi vuodeksi. Sen mandaatti kestää siis ainakin Rovaniemelle asti, kesäkuun toiseen viikonvaihteeseen.
Valitulle johdolle kuuluu keskustaväen tuki, loppuun asti. Jos johto hölmöilee, sitä on tukistettava, mutta silti tuettava.
Juha Mauno
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

