Suomenmaa Facebookissa RSS

Volasella raju arvio Stubbin kohupuheen taustoista

23.11. 14:30

Risto Volanen näkee, että kokoomuksen oikea laita vuotaa. Kuva: Jari Laukkanen

Ex-pääministeri Matti Vanhasen valtiosihteeri Risto Volanen ruotii ankarasti ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin Bryggen puhetta.

Uuden Suomen kolumnipalstallaan Volanen katsoo, että äärioikeistolaisuudessa Stubb ohittaa perussuomalaiset.

Stubbin puhetta tutkaileva Volanen sanoo, että ”tällaista sosiaalidarvinismin, kapitalismin ja nationalismin hehkutusta ei Suomessa ole ministeriltä kuultu”.

Stubb kertoi viime viikon Bryggen puheessaan näkevänsä euron oleellisesti darvinistisena valuuttana: ”Siinä on kysymys eloonjäämistaistelusta. Ja siten kysymys kuuluu, pitäisikö poliitikkojen vai markkinoiden määrätä vahvimmat. Minä haluaisin sanoa, että markkinoiden pitäisi”, suomalainen ministeri-kansanedustaja sanoi.

Volanen pohtii, mistä on kysymys. Hän päättelee, että kokoomuksella on ongelma, joka uhkaa kärjistyä.

– Sodan jälkeen koko sotia edeltänyt oikeisto ryhmittyi kokoomukseen. Mutta viime vuosina sen oikea laita on taas alkanut vuotaa perussuomalaisiin, Volanen analysoi.

Hänen mielestään kokoomuksen ongelmaksi on tullut isänmaallisen perinteen sovittaminen puolueen innokkaaseen EU- ja Natopolitiikkaan.

Eläkkeellä oleva valtiosihteeri toteaa, että finanssikriisi on Saksassa johtanut haluun tehdä uusi harppaus EU-liittovaltioon. Linjaa vetää kokoomuksen veljespuolue CDU. Volasen mukaan kokoomus haluaa kyytiin, mutta puolue joutuu miettimään, miten innostaa oma väki eurovastuiden lisäämiseen ja miten estää vuodot puolueesta.

Volasen mukaan kokoomus kehitteli pakettiratkaisun: Ruotsalaiskaunaa myötäiltiin lähettämällä Stubb naureskelemaan pohjoismaiselle yhteistyölle, Sauli Niinistö kiittelee kuvitteellista eurooppalaista Natoa, ja Stubbin teksteissä suomalaiset ovat markkinavoimin valittu herrakansa, joka pelastaa Saksan rinnalla Eurooppaa liittovaltioksi. Siinä pannaan aluksi järjestykseen etelän luuserit.

Volanen kirjoittaa, että tässä ideassa suomalaisella oikeistolla on pitkät perinteet.

– Jäljet pelottavat, hän sanoo.

SUOMENMAA

Risto Volasen blogi Uudessa Suomessa

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI