Suomenmaa Facebookissa RSS

Vammaisohjelmaa varten kuultiin vammaisiakin

26.08. 13:44

Itsestäänselvyys tai ei, mutta tänään torstaina julkaistun vammaispoliittisen ohjelman valmistelussa kuultiin myös vammaisia itseään. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) myönsi ohjelmaa vastaanottaessaan, että joskus ministeriössä saatetaan tehdä virkamiestyönä sellaisiakin selvityksiä, joissa kohteilta itseltään ei asioista kysytä.

– Eri puolilla maata järjestetyissä valmistelutilaisuuksissa eri tavalla vammaisten ihmisten normaalin arjen ongelmat ja vastoinkäymiset tulivat hyvin esiin. Esimerkit olivat usein koskettaviakin eikä kyyneliltäkään vältytty, Risikko kuvasi tiedotustilaisuudessa.

Vammaispoliittisessa ohjelmassa linjataan Suomen vammaispolitiikkaa tuleville vuosille. Kärjessä ovat toimenpiteet, joilla lisätään vammaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksia, torjutaan köyhyyttä sekä lisätään koko yhteiskunnan esteettömyyttä.

Läheskään kaikki ohjelmassa esitetyt asiat ja tavoitteet eivät vaadi rahaa. Kyse on rakenteista ja yhä edelleen myös asenteista. Aiemmin vallinneesta hoivan ja huollon hallitsemasta ajattelutavasta pyritään siirtymään yhä enemmän perusoikeusajatteluun myös vammaispolitiikassa.

– Vastuu vammaispolitiikasta on yhteinen. Kielteistä asennetta vammaisia kohtaan on edelleen paljon ja se on usein suurin este vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuudelle, Risikko totesi.

Vammaispoliittisen ohjelman tausta on Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäisen hallituksen vuonna 2006 antamassa vammaispoliittisessa selonteossa. Siihen kirjattiin nyt julkaistun ohjelman tekeminen.

Pirkko Määttälä

Aiheesta lisää perjantain Suomenmaassa.

SÄÄ
TUOREIMMASSA SENTTERISSÄ