Suomenmaa Facebookissa RSS

Väyryselle vahva piirituki

31.08. 08:55

Paavo Väyrysellä on toistaiseksi kolmen piirin tuki takanaan keskustan presidenttiehdokkaaksi. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirihallitus esittää puoluehallitukselle valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen asettamista keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Lähettämässään tiedotteessa Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Aki Utter toteaa, että tasavallan presidentin valinnassa ei pidä painottaa toisarvoisia perusteita, vaan sellaisia ansioita ja taitoja, jotka ovat olennaisia presidentin tehtävien hoidon kannalta.

Keskustan toiseksi suurimman piirin toiminnanjohtajan mukaan tasavallan presidentin valinta on aina merkittävä tapahtuma Suomen poliittisessa elämässä. Tällä kertaa presidenttiehdokkaan valinta on piirijohdon mielestä poikkeuksellisen tärkeä myös keskustalle.

Eduskuntavaaleissa runsaasti ääniä menettäneen keskustan presidenttiehdokkaaksi tarvitaan piirijohdon mielestä nyt kokenut voima, joka kykenee palauttamaan äänestäjien luottamuksen puolueeseen ja luotsaamaan presidenttinä Suomen nousuun.

– Paavo Väyrynen täyttää nämä vaatimukset. Hän on Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri ja toiminut toiseksi pisimpään valtioneuvoston jäsenenä. Ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Väyrynen edisti merkittävästi suomalaisten yritysten vientiä. Tasavallan presidenttinä hän voisi jatkaa tätä työtä, keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin tiedotteessa todetaan.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI